torstai 6. elokuuta 2015

Tallinnan eläintarha ja Kolm Sibulat

tallinnan eläintarha Teimme äitikavereiden kanssa alkukesästä päiväretken Tallinnan eläintarhaan. Lähdimme aikaisella aamulaivalla Superstarilla liikenteeseen. Kokoonpanolla kolme äitiä ja kuusi lasta.



Heti laivaan päästyämme söimme aamiaisen, joka olisi kannattanut varata etukäteen. Aamiaisbuffa on todella edullinen ja pienet lapset syövät ilmaiseksi. Rupesimme varaamaan aamiaista vasta muutama päivä ennen lähtöä ja tällöin buffa oli jo täynnä. 

Laivamatka Tallinnaan kestää sen muutaman tunnin, joten aamiaisen jälkeen leikittiin vähän leikkihuoneessa ja käveltiin laivassa. Lapset viihtyivät! 

Tallinnaan päästyämme otimme satamasta tilataksin kohti Tallinnan Eläintarhaa. Kannattaa etukäteen kysellä taksin hintaa, koska eläintarhassa kuulimme, että joku äiti oli maksanut yksin tuplahinnan mitä me tiltataksista. Eläintarha on lähellä, aivan Rocca al Mare kauppakeskuksen tuntumassa. 

Eläintarha on todella vehreä. Siellä on tilaa kulkea vaunujen kanssa. Maasto on tasaista, eikä ollenkaan vaikeakulkuista. Eläimet ovat hyvin esillä, jopa pienet lapset näkevät eläimiä vaunujen tasolta. Jääkarhu, norsut, sarvikuonot ja muut isot eläimet ovat myös nähtävissä Tallinnan eläintarhassa. Pääsymaksu oli minulta ja kolmelta pieneltä lapselta alle kympin. 





Kun olimme valmiita lähtemään, soitimme samaiselle tilataksikuskille ja hän saapuikin muutamassa minuutissa. Lounaspaikaksi foodie ystäväni oli varannut Kolm Sibulat (Telliskivi 2) ravintolan, jota on hehkutettu myös mm. Isyyspakkaus blogissa. Ruoka oli taivaallista - aivan mielettömän hyvää! Nuudeleita, tuoreita yrttejä, ribsejä! Suosittelen käymään Tallinnassa ollessa lasten kanssa tai ilman. Lounaan jälkeen lapset menivät rattaisiin nukkumaan ja kävelimme vanhaan kaupunkiin. Oli aurinkoinen päivä, joten lasten nukkuessa nautimme jälkkärit terassilla. 

Sitten olikin aika lähteä kävelemään satamaan. Pysähdyimme ostamaan kukkia kotiin viemiseksi. Söimme illallisen laivassa. Lapset pääsivät jälleen leikkimään laivan leikkihuoneeseen, joten muutaman tunnin matka sujui rattoisasti. Iltatoimilla olimmekin jo sitten kotona, joten päivästä ei tullut liian raskasta pienten lasten kanssa. 



Todella onnistunut reissu! Kannaattaa lähteä tutustumaan Tallinnaan lasten kanssa!


Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...