tiistai 18. elokuuta 2015

Tyttöjen jumppavaatteet

Pikku hiljaa alkaa kesän jälkeen harrastukset alkamaan. Viime viikolla alkoi jo osa, ja tällä viikolla jo moni harrastus. 

Lapset ovat kesän aikana kasvaneet niin, että viime keväänä käytetyt treenivaatteet ovat käyneet pieniksi. On tanssia, balettia, showtanssia, telinevoimistelua, luistelun oheiset yms. ja kaikkiin tietysti tarvitaan jumppavaatteet. Huoh! 



Eilen illalla kävimme tyttöjen kanssa jumppavaatteet läpi, ja sen pohjalta tein listan mitä pitää hankkia. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys niin sitä vähemmän tietysti vaatimuksia on, mutta esimerkiksi eskarilaisen balettitunnilla oli jo vaatimukset tietynlaisista tossuista, puuterirosan värisistä sukkiksista ja luokkapuvusta. 

Ostan paljon tyttöjen jumppavaatteita Alex and Alexalta. Erityisesti Blochin tanssivaatteet ovat mielestäni hyvälaatuisia, kauniita ja mukavia päällä. Pienten tyttöjen mitoitus saattaa olla vähän naftia. Meidän just 4-vuotta täyttänyt käyttää kokoa 4-6. Blochin tanssiasujen tylli on pehmeää, hyvin laskeutuvaa eikä kutita. Puvuissa on kauniita strassikoristeluja ja upeita selkäosia.







Meillä esikoisella on suurin tyllihame- ja pinkki-villitys mennyt jo ohi. Hän halusi viime keväänä ehdottomasti mustan jumppa-asun. Hän on myös ihastunut shortseihin, joissa on pientä helmaa tai pitsiä. Shortsit on todella toimivat voimistelussa, jossa tehdään paljon liikkeitä myös maassa.





H&M:llä on tietysti myös jumppavaatteita. Heidän valikoimistaan on kotiutunut mm. Frozen tyllihame.



Footlightin kaupasta ja Piruetista löytyy tanssivaatteita ja tietysti monesta muusta paikasta, mutta tässä oli postaus muutamasta omasta lempparista. 

Stadiumista ja H&M:ltä olen ostanut kivoja treenitrikoita, jotka ovat myös mukavat jumpassa.

Muistilista tänä syksynä jumppatunnit aloittavalle:
1. Ei koruja
2. Tukka kiinni. Pinnit ja pompulat sellaisia ettei paina kuperkeikkoja tehdessä
3. Juomapullo
4. Tossut ei saa olla liukkaat (pienillä myös paljaat varpaat sopii) 
5. Mukavat vaatteet. Pikkutyttöjen tyllihame ei liian pitkä ja valtava, koska tällöin liikkeiden tekeminen vaikeutuu. Vaikka kuinka ihania ovatkin!
6. Muista käyttää pieni lapsi vessassa ennen tunnille menoa
7. Ole ajoissa. Lapsi tarvitsee aikaa tutustua paikkaan ja monelle lapselle myöhässä tunnille meno saattaa olla todella jännittävää, kun muut jo ovat touhuissa

Mukavia jumppa- ja tanssitunteja!

2 kommenttia:

  1. Ihania pukuja! ! 😊 Meillä alkoi pikkuisella tanssi harrastuksena viime lauantaina, löydettiin kiva puku Piruetista. Hyvää syksyä harrastusten parissa sinnekin! - Heba

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa! Varmasti suloinen pieni tanssija. Mukavia hetkiä tanssin parissa pikku-ballerinalle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...