lauantai 26. syyskuuta 2015

Sea Life synttärit

Meillä on ensi viikolla tiedossa varsinaista juhlahumua, kun esikoinen täyttää 6-vuotta. Juhlavalmistelut on jo täydessä vauhdissa, kun viikolla ei sitten taas harrastuksilta ja muilta arkimenoilta aikaa niin jää. Teemaa ja tarjoiluja olen tässä jo iltana jos toisena suunnitellut Pinterestin avulla. Pikku hiljaa alkaa kokonaisuus hahmottumaan..

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä viime vuoteen, jolloin järjestimme esikoisen 5-vuotis "vanhojen kavereiden" synttärit Sea Lifessa. Sea Life on magee paikka jo sinällänsä ja mielestäni todella onnistunut paikka synttäreiden järkkäämiselle.

Juhlat alkoivat kierroksella näyttelyssä. Synttäreiden vetäjä kertoi yksityiskohtaisesti meren eläimistä, luonnonsuojelusta ja näyttelystä yleisesti. Lapset kuuntelivat tarkasti ja keskittyneesti. 



 Juhlavieraat pääsivät syöttämään kaloja, joka oli muuten lasten mielestä todella hauskaa.

Mieletön kokemus oli myös merisiilin paijaaminen. Ensin pestiin kädet ja sitten lapset pääsivät kokeilemaan merisiiltä, joka lekotteli purkissa oppaan kädessä. Wau, kuului lasten suusta! :)

Tyttärelläni oli edellisiltana päiväkotikavereille Frozen-synttärit ja hän oli saanut kummitädiltänsä Frozen Elsan mekon. Se päällä mentiin myös Sea Life-synttärit. Musta tuntuu, että Elsa-puku oli ensimmäiset viikot yötä päivää päällä :)


Hai-tunneli oli aika jännittävä.....





Kierroksen jälkeen oli synttäriporukalle varattuna oma juhlahuone, jossa oli tarjoilut. Synttäreiden vetäjä piti meriaiheisen tietokilpailun ja juhlavieraat pääsivät onkimaan ja saivat muistoksi pienet lelut. Kivaa ja ohjattua ohjelmaa!


Huomasin, että juhlien konsepti on jonkun verran muuttunut viime vuodesta, mutta tästä linkistä löytyy lisätietoa synttäreiden järjestämisestä Sea Life:ssa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...