maanantai 2. marraskuuta 2015

Aarteenetsintää kotikulmilla - koukuttava geokätköily

Mennäänpä ajassa jokunen viikko taaksepäin. Vietimme tyttäremme 6-vuotissyntymäpäiviä kotosalla, kun kahvipöytäkeskustelussa siskoni kertoi, että heidän perhe on hurahtanut geokätköilyyn. Olenhan toki kuullut geokätköilystä, tuosta maailmanlaajuisesta ulkoiluharrastuksesta, jossa etsitään satelliittipaikannusta hyödyntäen geokätköiksi kutsuttuja rasioita. Olen kuitenkin luullut, että kätköt sijaitsevat erämailla kilometrien päässä sivistyksestä. Kuvittelin, että pienten lasten kanssa geokätköily saisi odottaa vielä muutaman vuoden. Nämä kaikki luulot osoittautuivat vääriksi. Geokätköjä on niin Lapin erämailla kuin aivan Helsingin keskustassakin. Siskoni kertoi, että he ovat nyt poikansa kanssa viikon verran kulkeneet Korkeavuorenkatua edestakaisin työntäen käsiä ränneihin ja kuikuillen rakennusten seinien rakoihin - etsien geokätköä.

Kun tyttöjen eno kertoi, että kahvipöydästä on 150 metrin matka lähimpään ”aarteeseen", ampaisivat tytöt matkaan. Kumpparit vetäistiin ennätysvauhtia jalkaan ja synttärityllihameet hulmuten he lähtivät etsimään ensimmäistä geokätköä!


Tuon kahvipöytäkeskustelun jälkeen, geokätköily on jäänyt osaksi meidän perheen viikonloppuja. Siitä on tullut mukava koko perheen yhteinen ulkoilumuoto. Geokätköily onkin ihan kaikenikäisille sopivaa puuhaa! Geokätköilyä voi harrastaa yksin, ystävien tai koko perheen kanssa. Kätköillä voi pyöräillen, juosten suunnistustyyppisesti tai rauhassa kävellen, välillä eväitä syöden ja maisemista nauttien, aivan kuten itse haluat. Ajattelin ehdottaa geokätköilyä myös lapsemme päiväkotiryhmälle. Lapsetkin jaksavat kummasti kävellä tai suorastaan juosta, kun on jokin kohde, jota etsitään. Lapsethan rakastavat aarteenetsintää! 
Kätköjä on piilotettu kymmeniä tuhansia ympäri maailmaa ja Suomesta löytyy tuhansia.

Tämä harrastus ei rasita lompakkoa! Rekisteröityminen geokätköilysivustolle on ilmaista ja kätköjä voi etsiä puhelimeen ladatun geokätkösovelluksen avulla. 
Kätköjen piilotus sekä etsintä kuuluvat Suomessa jokamiehenoikeuksiin. Muistathan kuitenkin noudattaa aluetta koskevia sääntöjä ja suojella geokätköjen koskemattomuutta.

Meidän perheellä on vielä jokunen lähiseudun kätkö löytämättä, mutta onneksi geokätköilyä voi harrastaa viilenevistä ilmoista huolimatta vielä pitkälle syksyyn.

We have found a great outdoor hobby for the whole family - geocaching. Kids love to look for those little boxes. I didn't know that you can do geocaching also in the city but yes you might have walked by many of those treasures. You are able to download the geocaching app for free to your mobile and that's it! Lots of fun and perfect activity no matter what your age is.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...