tiistai 3. marraskuuta 2015

Hua Hin lasten kanssa - Black Mountain vesipuisto

Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, vietimme viime vuonna kolme viikkoa Thaimaassa Hua Hinissä. Perustietoa Hua Hinistä löydät tästä postauksesta.

Nyt kun paras Thaimaasesonki alkaa lähestyä ja monilla on varmasti matkat varattuna, niin ajattelin tehdä vielä muutaman postauksen erilaisista aktiviteeteista, mitä Hua Hinistä löytyy ja mitä teimme lomamme aikana.

Black Mountain Water Park on aivan ehdoton paikka vesipedoille. Alue on uusi, puhdas ja tilava. Jokaiselle löytyy varmasti jotain. Hua Hinistä on pieni noin 20 min ajomatka Black Mountainille. Sinne kulkee oma bussi, mutta me menimme aina lavataksilla. Matkalla näimme luonnonvaraisia norsuja metsikössä.


Tekemistä riitti kaikenikäsille. Vessa- ja suihkutilat olivat länsimaiset.


Black Mountain vesipuistosta löytyy ravintola-alue, josta saa monenlaista ruokaa ja juomaa. Siellä oli myös jonkinlainen uimatarvikemyymälä. Puistoon ei saa viedä omia ruokia ja juomia, vaan kaikki ostetaan paikan päältä. Vesipuistossa ladataan rannekkeeseen rahaa ja päivän aikana ostokset maksetaan rannekkeella. Lähtiessä käyttämättömät rahat palautettiin.


Turvallisuudesta oli pidetty hyvin huolta. Uimavalvojia oli paljon ja tiukimmissa vesiliukumäissä oli kypärät. Lisäksi lapset saivat kevyet pelastusliivit päällensä, jotka päällä painelivat menemään.


Paikasta löytyi riittävästi varjoa ja aurinkotuoleja. Lounaan jälkeen oli mukava ottaa pienet torkut varjossa, ennen kuin jatkettiin taas menoa.


Black Mountain vesipuistoon voi huoletta lähteä myös vauvan kanssa. Paikasta löytyy kuivan maan leikkejä myös.




Pois lähdettiin vasta illan tullen paikan sulkeutuessa. Iltasuihkut tehtiin ilta-auringossa!


Perfect day with the family!

We had a great holiday in Hua Hin last year. Since now the greatest Thailand season is about to start I decided to go back to our fantastic three week holiday in Hua Hin. This post is dedicated to the Black Mountain waterpark which was lot of fun. It's very clean, modern and safe. Toilets and shower are western style. You are not aloud to bring any beverages or food to the area but there is a great variety of restaurants there.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...