perjantai 20. marraskuuta 2015

Tänään lapset päättää -päivä

Hyvää Kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Päivän teemana on tänä vuonna lapsiperheköyhyyden ehkäiseminen. Yli 100 000 Suomessa asuvaa lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa. Päivän tarkoitus on herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista Suomessa ja muualla maailmassa. Lasten oikeuksien päivä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa liputuspäivä, joten liput liehumaan.

Kansainvälistä lasten oikeuksien päivää vietetään 20.11 YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi kaikkialla maailmassa.



Monissa perheissä on tänään juhlittu Tänään lapset päättää-päivää. Niin meilläkin. Pelasimme lasten kanssa lautapeliä niin, että lapset saivat päättää säännöt. Tämä oli mahtava juttu 2-vuotiaan mielestä, jolla vielä on vähän hakusessa sääntöjen noudattaminen. Söimme lasten päättämää ruokaa illalliseksi ja äsken lapset lähtivät isin kanssa ostamaan jälkkäriksi lasten valitsemaa jätskiä. Sohvatyynyistä teimme megakokoisen majan, ovat niin innoissaan tästä päivästä! Kyselivätkin jo tässä syksyllä, että koska tulee taas Lapset päättää-päivä.


Viime vuonna tyttöjen päiväkodissa juhlivat lasten oikeuksien päivää niin, että kaikki tulivat yöpuvuissa päiväkotiin. Olivat niin mainion näköisiä, kun hoitajatkin paplarit ja yöpuku päällä viilettivät menemään.

Tänä vuonna esikoisen ryhmässä olivat juhlineet niin, että lepohetkelle ei tarvinnut mennä ollenkaan vaan olivat katsoneet elokuvaa ja välipalalla olivat herkutelleet mm. muffinsseilla. On hienoa, että päiväkodissa otetaan esille tämä tärkeä asia. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä ja samanarvoinen, kuin muut. Kaikilla on oikeus kasvaa ja elää omaan tahtiin. Jokaisella on oikeus elää turvassa, sanoa oma mielipiteensä ja vaikuttaa, tietää ja saada tietoa. Jokaisella on oikeus oppimiseen ja koulunkäyntiin, leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon. Nämä perustuvat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Today is the International children's day. This year's theme in Finland is to decrease poverty in families. We have celebrated The kids decide day today. They decided what we eat for supper and decided the new rules to the board game etc. In the kindergarten they didn't have to take nap at all instead they watch a movie and ate muffins at snack time. Our kid's are waiting Children's day every year. It's celebrated November 20th all around the world.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...