lauantai 7. marraskuuta 2015

Tulevan talven fiilistelyä


Me ollaan aloitettu pikku hiljaa tulevan talven fiilistely. Ulkonahan on edelleen todella lämmin ja useammat päivät ovat mielettömän aurinkoisia eikä uskoisi, että eletään jo marraskuuta. Illat ovat silti jo pimeitä ja talvisia. Rakastan talvea, sitä kun pääsee peuhaamaan lasten kanssa lumessa, laskemaan pulkkamäkeä, laskettelemaan ja ulkoilemaan pikku pakkasessa. Se tunne hyvän laskupäivän jälkeen, kun posket punaisena saunan jälkeen kokoonnutaan fondue-padan ääreen perheen ja ystävien kanssa - priceless! Oih, talven taikaa!



Tällä viikolla kävimme tämän syksyn ensimmäiset luistelukaarrot tekemässä Espoossa yleisöluistelussa. Käytiin tyttöjen kanssa hakemassa vähän talven tuntua.Voi sitä riemua! 

Helsingin Rautatientorin jääpuistonkin pitäisi aueta muutaman viikon päästä. Ainakin pukukoppi ja kahvila ovat jo paikallaan. Jääpuisto on tunnelmallinen paikka nauttia talvesta, vaikkei niin lunta ja jäätä olisikaan. Jääpuistosta voi myös vuokrata luistimia, joten luistelu onnistuu vaikka olisitkin vain visiitillä Helsingissä. Luistelu kauniisti valaistussa Helsingin illassa on mahtava kokemus  - ei tarvitse Rockefeller centerille saakka lähteä fiilistelemään. Lopuksi lämpöiset kaakaot poron taljoilla ja talvitunnelma on taattu.
Seuraa Jääpuiston tapahtumia täältä.

Ennen ulkojäiden aukeamista voi toki käydä jäähallien yleisöluisteluvuoroilla hakemassa tuntumaa jäästä. Espoon ja Helsingin maksuttomat yleisöluisteluvuorot ovat kivaa koko perheen yhteistä ajanviettoa. Kannattaa seurata kotikaupungin nettisivuilta paikalliset yleisöluisteluvuorot.

Tänään ilmoitin 4-vuotiaan myös laskettelukouluun, joten usko on kova, että tästä vielä luminen talvi tulee. 

Mukavaa lauantai-iltaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...