tiistai 8. joulukuuta 2015

Nauvon limppu eli Saaristolaisleipä

Saaristolaisleipä eli toiselta nimeltään Nauvon limppu kuuluu ehdottomasti meidän jouluun. Olen leiponut Nauvon limppua jo monta vuotta ja tarjonnut sitä useissa erilaisissa tilanteissa. Yhtenä jouluna leivoin 12 leipää, ystävien ja sukulaisten jouluihin myös. Leipä on helppo valmistaa ja se on taivaallisen hyvää. Kaljamaltaat ja siirappi tekevät leivästä täyteläisen makuisen.
Niin nostatus kuin paistaminenkin vie tosin aikaa, mutta muuten ei montaa työvaihetta leivän tekemisessä ole. Suosittelen kokeilemaan!


Saaristolaisleipä on armollinen jouluruoka ja mukava tehdä jouluksi, koska leivän toivotaan vetäytyvän muutaman päivän viileässä paistamisen jälkeen, näin Saaristolaisleivän kerkeää tehdä hyvissä ajoin alta pois ennen viimeisiä joulukiireitä.

Nauvon limppu on mielestäni aivan parasta mädin ja smetanan kanssa, mutta esimerkiksi nyt Itsenäisyyspäivänä tarjosimme sitä katkaraputäytteen kanssa. Olen tehnyt Nauvon limppua myös muihin juhliin pieniksi suolapaloiksi eli se ei ole vain joululeipä. 


Nauvon limppu on ehdottomasti mielestäni tehtävä tuorehiivaan eikä kuivahiivaan ja piimä ei saa olla liian kuumaa, jotta taikina nousee kunnolla. Taikinan kuuluu jäädä hyvin löysäksi ja se vain nostetaan kauhalla vuokiin.



Tätä samaa reseptiä on jaettu monissa eri lehdissä ja nettisivuilla. Nappasin tämän Hellapoliisin sivuilta.

Saaristolaisleipä eli Nauvon limppu

1 l Piimää
75 g Hiivaa
3 dl Tummaa siirappia
3 dl Kaljamaltaita
3 dl Vehnä- tai ruisleseitä
3 dl Ruisjauhoja
1 rkl Suolaa
10 dl Vehnäjauhoja

Leivän voiteluun:
1 rkl siirappia
3 rkl vettä

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. Lisää siirappi, kaljamaltaat, leseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot. Anna kohota 1 1/2 tuntia.

Voitele leipävuoat voisulalla tai margariinilla. Jaa taikina kolmeen reilun litran vetoiseen leipävuokaan. Paita 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 2 tuntia. Voitele paiston loppuvaiheessa leivät siirappi-vesiseoksella. Kumoa leivät vuoasta pois ja jäähdytä liinan alla. Leipä on parhaimmillaan, kun se on tekeytynyt viileässä kahdesta kolmeen päivään.




p.s. Tänä vuonna olen kokeillut tehdä Saaristolaisleipää myös isoihin muffinivuokiin, jolloin olen saanut pyöreitä isoja "sämpylöitä", jotka olen sitten leikannut viipaleiksi ja saanut näin helposti saaristolaisleipänappeja.

This post is dedicated to the Finnish Archipelago Bread. It is so delicious and one key element of our christmas dinner table. It might difficult to find the ingredients from the stores abroad but go and check out the scandinavian stores. It's very easy to bake. The bread is perfect with sour cream and fish roe.

Finnish Archipelago Bread

1 l Buttermilk
75 g Fresh yeast
420 g Dark Syrup
10 g Salt
60 g Wheat bran
240 g Brown malt
180 g Rye flour
700 g Wheat Flour

I found a blog - Bread with bubbles in which the making of this bread is translated to english. If you want to try it go check the recipe HERE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...