maanantai 29. helmikuuta 2016

Parasta viihdettä aikuisille

Koko päivän oli vähän kipristelyä vatsassa, jo pelkkä ajatuskin tulevasta illasta sai fiiliksen nousemaan ja hymyn huulille. Tätä iltaa on odotettu!

Viikonloppuna pääsimme mieheni ja yhden kaveripariskunnan kanssa kokeilemaan tämän hetken kuumaa villitystä aikuisten maailmassa, nimittäin Pakohuonepeliä - Escape roomia, jotka ovat yleistyneet huimaa vauhtia Suomessa.

Mikä pakopeli tai room escape on?

Pakopeli tai room escape on tosielämän interaktiivinen pakopeli. Juuret juontavat Japaniin vuoteen 2008, josta pakopelit ovat levinneet Singaporen kautta maailmanlaajuiseksi trendiksi vuoden 2015 aikana.
Pakopelien on sanottu olevan suosittuja stressaantuneiden opiskelijoiden ja ylityöllistettyjen asiantuntijoiden keskuudessa. Uskon, että pienten lasten vanhemmat voidaan hyvin kategorisoida samaan porukkaan.
Ideahan on se, että ryhmä lukitaan huoneeseen/huoneistoon yleensä 60 minuutiksi. Ryhmän, noin 2-6 henkeä, tehtävä on päästä pakenemaan huoneesta erilaisia tehtäviä ja arvoituksia ratkomalla. Salaluukkuja pitää löytää, avaimia etsiä, salakieltä tulkita ja vaikka mitä. Pelin sisältöjä ja teemoja on monia erilaisia - murhamysteeripeleistä, Bodom-järven murhan selvittelyyn, maailmanloppuun, 4 elementtiin yms. On mistä valita, kunhan vaan saa jostain varattua peliajan, niin suosittuja pakopelit nyt ovat. Pakopelissä pääsee kokemaan sen millaista on olla seikkailupelin sankari. Pelit ovat suosittuja ystäväporukoissa, perheen kesken ja erilaisisssa työ- ja harrastusporukoissa. Yli 10-vuotiaat lapset osaavat varmasti jo miettiä loogisesti ja pystyvät ratkomaan tehtäviä osana ryhmää. Huoneeseen ei tietenkään saa ottaa puhelimia, kameroita tms. omia tavaroita, joten kuvamateriaalia ei pelistä valitettavasti ole. 

Pakopelissä tarvitaan luovuutta, älykkyyttä ja loogista ajattelua. Todella kutkuttavan jännittävää! Tämän kotiäidin väsymys oli tipotiessään kun astuimme huoneeseen. Lukitun huoneen ulkopuolelle jäivät arkiset murheet ja mietteet, sillä peli vei aivan mennessään. Koko ajan ympärillä tapahtui ja ajatukset olivat täysin arvoituksen ratkaisemisessa ja pakoon pääsemisessä.
Adrenaliinitasot nousivat, kun kello tikitti vieressä ja minuutit hupenivat vauhdikkaasti ja lukot ja arvoitukset eivät meinanneet aueta, mutta lopulta pääsimme pakenemaan. Jes, mikä fiilis! Ei mikään ihme, että pakopeleihin jää koukkuun. 

Tällaiset pakohuoneet on kivaa tekemistä aikuisporukalla sen sijaan, että menisi perinteisesti lasillisella tai illallisella tai leffassa käymään. Mukavaa vaihtelua! Tällaiset yhteiset kokemukset ja onnistumiset vahvistavat varmasti ystävyyttä ja ryhmähenkeä! Meillä oli ainakin mieletön tsemppi ja pakenemisen tahto päällä. Pelin jälkeen oli tietysti ehdottomasti päästävä vähän puimaan peliä ja fiiliksiä!

Todella hauska ilta!

Oletko pelannut Pakopeliä?
Seuraa blogiani facebookissa Bubble bath time

Lue lisää Real-life room escape pelistä

Have you tried those real-life room escape games? So excited! We had a chance to try a game this weekend with my husband and our friends. Read more about the idea of the game from here. The real-life room escape games are very popular in Finland at the moment. 

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lapsiperheen talviloma Serenassa


Laskupäivä Serenassa

Viime viikko talvilomailtiin meidän perheessä. Vietimme mielettömän hauskat kaksi päivää Serenassa Espoossa. Parasta oli ehkä se, että matkantekoon, joka on lapsiperheessä se raskain osio ei mennyt aikaa, vaan pääsimme suoraan loman makuun ja itse asiaan parissa kymmenessä minuutissa kotiovelta. 
Säät olivat törkeän hyvät! Aurinko paistoi ja lämmintä oli pari astetta. Ei tarvinnut miettiä kuinka lapset pärjäävät pakkasessa, vaan tauotkin pidettiin ulkona rinteessä auringon paisteessa. Aurinkoa ja päivän valoa riitti lähes kuuteen asti illalla, ja me otettiin kaikki ilo irti pitenevistä päivistä. Serena on loistava lapsiperheen lomakohde. Helppoa ja hauskaa lomanviettoa pienten lasten kanssa!



Serenassa on seitsemän laskettelurinnettä. Vaativuustasoja löytyy vihreästä aina mustiin rinteisiin, joten eri tasoisille laskijoille löytyy Serenassa mäkiä. Lapset olivat tosi mielissään rinteistä ja laskivat innoissaan koko päivän. Aivan aloittelijoille tiedoksi, että Serenasta löytyy kaksi lastenrinnettä, joista toinen on todella loiva, mielestäni täydellinen pienen lapsen ensimmäisiin laskuihin. Vuokraamosta löytyy monoja koosta 25 ylöspäin, joten kokeilemaan pääsee vaikkei omia laskettelukamoja olisikaan vielä hommattuna.

Serenaski
Välillä tytöt pitivät strategiapalaveria: Mihin mäkeen seuraavaksi?
Säät olivat niin loistavat, että välillä vaan paistateltiin päivää rinteen reunassa ja nautittiin lomasta. Vietimme Serenassa kaksi päivää ja yövyimme Serenan mökkikylässä. Ensimmäisenä päivänä laskimme rinteissä ja toisena päivänä pulikoimme vesipuistossa. Eli teimme kaikkea ja juuri sitä mikä lasten mielestä on ihan parasta lomapuuhaa. Ja kun lapset viihtyvät, viihtyvät aikuisetkin ja täytyy sanoa, että myös meidän aikuisten mielestä Serenassa oli kivaa. 
Serena on loistava myös päiväkohde, koska vesipuisto ja rinteet ovat parinkymmenen metrin päässä toisistaan. Aamupäivä rinteessä ja ilta kylpylässä toimii varmasti, ja illalla on pehmeän mukava onnellinen olo. Rinteiden kautta vesipuistoon olisi aika passeli viikonloppuohjelma!

Levähdysthetki laskujen välissä Serenassa

Serena sijaitsee Pohjois-Espoossa, Vihdintien varrella, vain noin 20 km Helginsin keskustasta. Serenaan pääsee myös julkisilla. Bussipysäkki on aivan pääportin edessä.
Bussiaikataulut

Tytöt Serenassa

Auringon käytyä mailleen lähdimme mökille, joka oli aivan rinteiden kupeessa Serena-lammen rannassa. Matka mökiltä rinteeseen on mielestäni yksi keskeisimmistä tekijöistä sille, että laskettelupäivän saa soljumaan pienten lasten kanssa. Lapset väsyvät eri aikaan ja mökille on hyvä päästä välillä levähtämään, joten se, että mökille pääsee kävellen on loistojuttu erityisesti perheessä, jossa on sekä laskijoita että non-laskijoita. 
Serenan mökit ovat laadukkaita hirsimökkejä. Mökeissä on sauna, takka ja tilava terassi, jossa voi kesällä grillailla ja talvella käydä vaikka saunan jälkeen vilvottelemassa. Liinavaatteet, pyyhkeet ja loppusiivous kuuluvat hintaan, joten lomalle lähtö ja lomalta lähtö on mahdollisimman helppoa. Kotona pakkaaminen on helpompaa ja lähtiessä ei tarvitse siivoilla. Huoletonta, I would say! Jos haluat kaiken olevan täydellisen vaivatonta on mökeille mahdollista tilata huvilacatering, joka tuo ruuat mökille, eikä hinnat ollet mitään päätä huimaavia. Näin kenenkään ei tarvitse kokkailla mökillä vaan lomalla vietetty aika on juuri sitä lomailua kaikille. Mökin pihaan on mahdollista tilata myös palju.


Illan vikat mäet Serenassa

Mökkejä on Serenassa eri kokoisia. Meillä oli kuuden hengen mökki, joka oli tilava meidän perheelle. Parvella oli yksi parivuode ja kaksi erillistä vuodetta. Alakerrassa oli yksi parivuode. Mökissä oli syöttötuoli ja potta, ja portaissa oli molemmissa päissä lapsiportti, jonka olisi tarvittaessa saanut käyttöön.


Illallisen jälkeen lähdimme vielä läheiselle kodalle nauttimaan iltanuotiosta ja paistamaan makkarat. Tytöt paahtoivat vaahtokarkkeja ja joimme kuumaa kaakaota kermavaahdolla.





Ilta oli tunnelmallisen talvinen. Kodassa oli mukava jutella päivän tapahtumia ja viettää aikaa yhdessä. Nuotion äärellä jäi aikuisten puhelimet ja muut laitteet syrjään, joka on todella tarpeellista ja rentouttavaa. Oli mukava pysähtyä ja rauhoittua perheen kanssa. Katsella tulta ja jutella rauhakseltaan.
Kotaillan jälkeen lähdimme mökille saunomaan. Laskupäivän jälkeen lihakset kaipasivatkin löylyjä. Tytöt riehaantuivat mökkitunnelmasta ja saunomisesta niin, että juoksivat saunasta tekemään lumienkelit hankeen. Vietimme huikean mökki-illan, aivan kuin olisimme olleet kauempana pohjoisessa. Oli kyllä niin täydellinen irtiotto - mökkeilyä, kotailta ja saunomista upean laskupäivän jälkeen. Olisimmehan voineet ajaa kotiin Serenasta, mutta silloin olisimme jääneet paitsi niin monista hauskoista elämyksistä ja hetkistä perheen kanssa. Lapset olivat onnessaan mökkeilystä ja me aikuisetkin pääsimme lomamoodiin, kun kotona sitä olisi vaistomaisesti alkanut pyykkiä laittamaan ja muita arkisia kotihommia tekemään.


Serena 6 hengen mökki

Pitkien yöunien ja aamiaisen jälkeen lähdimme pulkkamäkeen. Mökkikylän ja rinteiden vieressä on pitkä liukumäki, jossa oli hauskaa viuhua menemään eri välineillä ja tyyleillä.




Luovutimme mökin klo 12 ja menimme suoraan lounaalle Serenan vesipuiston yhteydessä olevaan ravintola Graninaan. Ravintola on kaivettu kallion sisään ja on jylhän näköinen. Ravintolasta löytyy myös leikkipaikka. Hyvin ravittuna olikin sitten aika lähteä vesipuiston puolelle loppupäiväksi. Voi, että sitä riemua! Lapset eivät tahtoneet housuissansa pysyä.

Syömässä Serenassa

Serena on pohjoismaiden suurin ympärivuotinen vesipuisto ja kokoa sillä tosiaankin on. Kesäaikaan kun ulkoaltaatkin ovat auki, on Serena melkoinen kompleksi vesiliukumäkineen, villivirtoineen. suihkulähteineen ja porealtaineen. Aaltokone oli aivan huippuhauska, ja myös altaasta nousevat kiipeilyseinät saivat meidän pikkuapinat näyttämään taitojansa. Vesiliukumäkiä oli moneen lähtöön. Musta tunneli, jossa pimeässä laskettiin popin soidessa, oli tietysti esikoisen mieleen. Minä nautin 120 metriä pitkästä perinteisestä vesiliukumäestä. Uskon, että jokaiselle löytyy Serenasta mieleistä tekemistä. Porealtaita oli sijoiteltu mukavasti, joten niistä pystyi vanhempien lasten vanhmemmat seuraamaan jälkikasvunsa menoa.

Vesipuisto Serena




Erityisesti lasten kanssa olen huomannut sen, että aina ei kannata lähteä "merta edemmäksi kalaan". Ne parhaimmat hetket syntyvät yhteisestä ajasta. Matkamessuilla oli monessa luennossa puhetta siitä, että nykyisin matkailun vallitsevana trendinä on lyhytkestoiset matkat, koska ihmiset ovat niin kiireisiä. Tämä matkamme Serenaan oli juuri sellainen. Vuorokauden irtiotto, kaikki aktiviteetit helposti saavutettavissa. Täysivaltainen nautinto ja kotiin tullessa tuntui, kuin olisi ollut pidempäänkin poissa, niin paljon oli koettu ja tehty lyhyessä ajassa.

Onko Serena tuttu paikka?

Seuraa blogiani facebookissa Bubble bath time tai Instagramissa bubblebathtimeblog


Matka on toteutettu yhteistyössä Serenan kanssa, mutta kaikki kokemukset ja mielipiteet ovat perheen omia.


We had an amazing two-days at Serena which is only 20 kilometers away from Helsinki city center. It's located in Espoo, Korpilampi. Serena is a great family destination. There is a ski resort and also a waterpark at the same area. Skiing during the day time and water fun at night. Perfect thought my family! 






torstai 25. helmikuuta 2016

Pomp de Lux SS16

Kauniit lastenvaatteet on hyvä syy kutsua naisporukka koolle. Juoda lasi viiniä, syödä ja vaihtaa kuulumisia samalla kun ostaa tulevan kauden vaatteet lapsille. Lastenvaatteiden ostamisenkin voi tehdä mukavasti ja rennosti sen sijaan, että juoksisi tuolla sohjossa pitkin kauppoja väsyneenä ja kylmissään. Kotikutsut sopii mulle!





Tänään saatiin vihdoin kotikutsuille myyntiin Pomp de Lux SS16 mallisto. Nettikauppaan vaatteet saapuvat vasta muutaman päivän päästä. Olen pitänyt  Pomp de Luxin kutsuja jo vuodesta 2012 asti. Tämä ehkä jo kertoo jotain rakkaudestani tämän kyseisen merkin vaatteisiin. Pomp de Luxin vaatteet ovat laadukkaita, mukavia päällä ja niistä tykkää niin lapset kuin aikuisetkin. Minulla on luottomyyjä, jonka sain napattua meille esittelijäksi heti launchingillalle. Hän pitää blogia Pink Dreams. Käykäähän kurkkaamassa ihania lastenvaatteita sieltä. Tuo blogi on mun inspiraation lähde!


Värimaailma oli todella onnistunut tänä vuonna. Oli paljon tummansinistä, luumua ja mustaa ja harmaata löytyi myös. Tummia sävyjä oli paljon ja esim. välikausivaatteista ei löytynyt nyt ollenkaan vaaleita sävyjä, joka taitaa olla käytännön syistä ihan ok. Tämän malliston uutuutena oli sadevaatteet, joita löytyi isojen koossa sadetakki ja pienille kurahaalari.
Mintunvihreä juhlavaatteissa oli todella herkullinen. Olen aikaisempina vuosina ostanut lähes kaikki rosaa ja nyt ostoskorini pullisteli aivan muista väreistä.

Pomp de Lux SS16
Joistakin yksittäisistä vaatteista tuli etäisesti mieleen Kardashian Kid's malliston vaatteet kuten tästä Gibbs Jr Cardiganista.

Gibbs Jr Cardigan

Lempparimekkoja oli monia. Cadmus dress oli ihana. Olisipa sitä aikuistenkin koossa. Pitsikohdista kuulsi hieman läpi. Mekko oli tosi magee! Monia kivoja, ei tyllihameita oli nyt mallistossa.

Cadmus Jr Dress
Nämä haalarit oli tosi ihania. Ostin tämän Hendrick Jr Jumpsuitin navy raitaisena. On varmasti niin cool Havanna hatun kanssa.


Hendrick Jr Jumpsuit



Kevään tyllimekko oli jälleen todella ihana. Nyt mekossa ei ole satiininauhoja, joka on käytännössä ehkä helpotus, koska monena vuonna ne on aukeillu ja tippunu menossa.

Ivy Lt Dress


Uutuutena oli tällainen kultahippukuosi - Dixon. Meidän 6-vuotias ihastui näihin ja housut tilattiin tummansinisenä.


Monet kuosit näyttivät luonossa paremmalta kuin kuvastossa, kuten tämä!



Amadora dress oli ehkä koko malliston lempparimekko. En tiedä vielä miltä näyttää päällä, mutta on mitä suloisin! Kaula-aukko oli söpö! Ja ihastuin värimaailmaan todenteolla.


Nämä Bergamo-housut kotiutettiin meidän kaikille lapsille. Olivat todella suloiset!
Mallisto yllätti livenä. En kuvastoa ensi silmäyksellä selaten saanut mitään suurempia huumafiiliksiä mallistosta, mutta livenä se oli todella herkullinen. Jälleen on meidän lasten kevät-kesävaatteet hommattu Pomp de Luxilta.


Mikä on sinun lempparisi tästä uudesta Pomp de Lux SS16 mallistosta?

Nyt mennään tukka putkella....

Pikaiset kuulumiset tulin tännekin kertomaan. Alkuviikko ollaan oltu extempore reissussa, kun mieheni sai irtauduttua töistä muutamaksi päiväksi. Pinkaistiin lumisiin maisemiin - aurinkoa ja hyviä laskuja. Kirjoittelen pian lisää mihin suuntasimme, mutta Ihanaa on ollut pieni irtiotto! Ihanasta tuli mieleen, että oletteko maistaneet Arlan Ihana jugurtteja? Sain maistettavaksi, ja voi jestas veriappelsiini-inkivääri oli koukuttavan herkullista. Näissä jugurteissa on ihana elämänfilosofia taustalla, juuri sellainen, joka sopii omaan elämänasenteeseeni. Omilla pienillä valinnoilla on merkitystä. "Samaan tapaan kuin arki on vain arkea, niin jugurtti on usein vain jugurttia. Ei huonoa, mutta ei erityisen upeaakaan. Tähän täytyy tehdä muutos..." Ihana-jugurtti on täydellisen intensiivinen makuelämys. Kreikkalaistyyppiset jugurtit ovat pehmeän täyteläisiä, ei mitään perusjugurttia.


Arlan Ihana jugurtti "Ei muulla väliä kunhan on ihanaa!"


Mutta siis niihin kuulumisiin. Eli tosiaan reissussa ollaan oltu alkuviikko, ja eilen illalla palattiin kotiin, koska nyt PETO ON IRTI ! Pomp de Lux:n SS16 mallisto julkaistaan tänään ja illaksi olen järjestämässä juhlia meillä. Kirjoittelen fiiliksiä mallistosta mahdollisimman pian. Juhlien jälkeen vielä illalla lähdetään tyttöjen kanssa jälleen reissuun, joten tukka putkella tällä hetkellä mennään. Mutta kuullaan taas. Pus ja moi!


Ei muulla väliä kunhan on ihanaa! 

This week is very busy. We have been on a mini vacation this week. Snow, sun and skiing, I'll tell you more later. Today is the launching day of kid's clothing Pomp de Lux SS16. I'm going to organize a ladies party in the evening with home shopping possibilities of these cute clothes. In the evening after the party me and my girls are packing the bags again and traveling again a little. So talk to you soon, I'll gotta go now! ;)

p.s. I had a chance to try those lovely Ihana yogurt by Arla. Delicious and tasty!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Indoor fun with kids in Helsinki

Kuvat: SnadiStadi

What to do with kids in Helsinki?

Staying in Helsinki, Finland with the kids for a day or two or a longer period of time? No matter how long you stay you should definitely take a visit to the SnadiStadi indoor adventure park with your kids. SnadiStadi is a great family destination, offering active and enriching experiences for kids of all ages. SnadiStadi is situated in Helsinki on a very good location within a walking distance from Ruoholahti underground stop in the Ruoholahti Shopping Centre. SnadiStadi is a pleasant destination for all the family whatever the weather. Climb, play and explore, you are going to have loads of fun!

Kuvat: SnadiStadi
Kuvat: SandiStadi
SnadiStadi offers all kinds of imaginative play opportunities from traffic park to trampoline. There is a skate park, modern simulators and cinema for older ones and small playhouses and ball pools for the little ones and also bouncy castles, slides and a huge sandbox etc. SnadiStadi is an ideal environment for using up excess energy and what's best? There is no time limit on play sessions. 

Kuvat: SnadiStadi

Little kids play area is suitable for children under 4 years old. They have a collection of toys and ride-on cars and tractors as well as a trampoline and computerized games screen with educational games.
Kuvat: SnadiStadi

Kuvat: SnadiStadi
In SnadiStadi you have the possibility to try ice hockey - the game Finland is well-known. There are also own areas for street games and ball-games.

Kuvat: SnadiStadi
Let the kids loose and relax and enjoy your coffee and delicious treats in the cafeteria while your children play in the park. Free WI-FI lets you catch up on work. If you feel like shopping. there is a lovely toy shop home to Muumin characters on the shopping street of SnadiStadi and the Ruoholahti Shopping Centre offers wide supply of services. If you feel energetic, you can do your exercise at the street workout area while your kids play.

Kuvat: SandiStadi

SnadiStadi indoor play centre is designed for fun! 


¿Hay churros? - Makuja maailmalta #1

Se tunne, kun kävelet aamulla pitkin espanjalaisia katuja. Kadun kulmassa parveilee ihmisiä. Pieni kahvilan näköinen paikka kuhisee ihmisiä - Churreria! Astut sisään ja tilaat kupillisen churroksia ja sulaa suklaata, joihin munkkitankoja dipataan, aaah! Tästä alkaa täydellinen espanjalainen päivä.


Rakastan Espanjaa - sen ruokaa, kulttuuria, musiikkia, kaikkea Espanjaan liittyvää! Harvalla on se onnellinen tilanne, että voisi olla aina ja koko ajan reissussa, mutta silloinkin voi tuoda matkojen ruuat ja maut kotikeittiöön. Tässä "Makuja maailmalta" postaussarjassa kirjoittelen aina silloin tällöin ruuista, jotka ovat jääneet elämäämme matkoilta. Ruokakokemuksia, joihin liittyy unohtumattomia fiiliksiä, muistoja ja elämyksiä!

Churrot eli espanjalaisten munkkitankojen reseptin löydät vaikka Soppa365 sivuilta. Churrot eivät ihan hetkessä valmistu, vaan kuten munkkienkin tekemisessä, paistamiseen ja valmistamiseen menee hetki aikaa, mutta ne ovat kaiken sen väärti. Lapset tykkäsivät pyöritellä munkkeja sokerissa ja olivat  keittiössä avuksi, joten porukalla tehdyt churrot oli hauska alkuillan homma.

Churroja syödään espanjassa aamiaisella, mutta ne ovat monen suomalaisen makuun aika täyteläisiä aamulla syötäviksi, joten mielestäni churrot sopivat täydellisesti esimerkiksi ulkona vietetyn laskupäivän jälkeen syötäviksi, kuten me teimme. Myös keväiselle picknikille voisin ottaa näitä perinteisten munkkien sijaan. Lämpöiseen paksuun suklaamassaan dipatut munkkipötkylät ovat vaan niin hyviä. Ja hupenivat lasten masuihin ennätysvauhtia. Jotkut dippaavat churroja kaakaoon, kuten tuossa ohjeessa oli, mutta itse tykkään vieläkin täyteläisemmästä dipistä eli sulatetusta suklaasta.

By the way, olen viikonlopun aikana opetellut tekemään videoita. Tässä ensimmäinen oma tekemäni video - Hay Churros, por favor!


Seuraa blogiani helposti facebookissa Bubble bath time

That moment when you walk along the spanish streets. You notice people front of a little cafeteria type of shop - Churreria! You get in and order a set of churros with hot chocolate. A perfect start of the day in Spain!

Most of us are not able to travel all the time even we would love to. But you can always bring the food and the tastes from your trips to home kitchen. I am starting a new blogpost series of Makuja maailmalta in which I will write posts every now and then of the food that are part of unforgettable memories and feelings of our trips we've made.

By the way I'm trying to learn to make videos and this is my first video I've made. Hay churros, pro favor!


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Talviloman startti Talma Glacierillä

Jee SNÖGÖÄ!
Talmassa, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsee Talma Glacier altitude 5500 cm, ja kuten paikan nimikin jo kertoo, on tässä laskettelukeskuksessa rento ja hauska meininki. Tämähän on monien huippulautailijoiden kotikenttä, mutta lautailijoiden lisäksi Talmassa sijaitsee aivan huikea koko perheen Werneri Park, jossa lumi pöllyää ja nauru raikuu! Tällaiset talvihuvipuistot ts. lumipuuhamaat ovat tuttu näky alpeilla, mutta kreisin hauskaa menoa saa myös Talmassa kivenheiton päässä Helsingistä. Talman Werneri Parkissa nautitaan ja hassutellaan lumessa, juuri niin kuin talvesta ja lumesta pitäisikin ottaa kaikki ilo irti. Ja vaikkei perheessä lasketeltaisi, niin Werneri Parkiin kannattaa lähteä ihan sen loistavan lumipuuhailun takia. Snow tubing, lumikarusellit ja muut härvelit on hauskaa ajanviettoa perheen kanssa.


Meidän perheessä harrastetaan ahkerasti laskettelua, mutta 2-vuotias ei vielä laske, joten niin usein me nökötetään 2-veen kanssa rinteen alla tai päällä ja taapero istuu pulkassa. Välillä yritämme käydä jossain rinteen reunassa laskemassa pulkalla. Tällaista värjöttelyä ei tapahdu Talma Glacierillä, vaan myös pikkunassikat on loistavasti otettu huomioon. Werneri Park oli aivan huikea! Siellä oli vaikka minkälaisia kulkuvälineitä, joilla pääsi laskemaan pitkän liukumäen alas. Oli snow tubeja, pulkkia, stigoja, liukureita ja muita härveleitä, joiden nimeä en edes tiedä. Kaikkia sai lainata Werneri Parkin sisäänpääsymaksun hinnalla. Näin pääsimme myös 2-veen kanssa mukaan talven tunnelmaan. Niin ja pieni paljastus, mehän laskettiin yli kolme tuntia pulkkamäissä koko perhe! Aikuisetkin pääsivät kerrankin mukaan lasten hauskutuksiin! Lopussa kun tytöt alkoivat väsähtää ja pyörivät lumikarusellissa, me mieheni kanssa laskettiin kahdestaan pulkkamäkiä. Oli niin hauskaa!



Werneri Parkin harjoittelurinteessä on hyvä ottaa tuntumaa lasketteluun ja suksiin. 



Tämän kaiken snow tubing, pulkkamäki, kiipeilytelineet, lumikaruselli ja harjoittelurinne lisäksi Werneri Parkissa on taikamattohissi. Tytöt olivat kyllä niin innoissaan talvisessa puuhamaassa, että juoksivat mäet ylös, mutta noin 55. kerran jälkeen vauhti alkoi tasoittua, ja hekin alkoivat käyttää taikamattoa ylöspääsemiseksi.







Pienet jalat väsyvät lasketellessa, mutta se ei haittaa, koska välillä heitettiin sukset sivuun ja lähdettiin liukumäkeen. Werneri Parkissa oli mm. hauska tunneli, josta pääsi laskemaan.


Talvi ei todellakaan ole ohi! Nyt on aivan täydelliset kelit talven rientoihin!












Talmaan kulkee ilmainen ski-bussi Keravan juna-asemalta. Katso aikataulu.


Välillä kävimme vaihtamassa laskuvälinettä välinevarastossa. Werneri Parkissa ei tarvita omia pulkkamäkivälineitä vaan kaiken saa paikan päältä.



Wererni Park yhdistettynä Talman rinteisiin tarjoaa tekemistä koko perheelle koko päiväksi.


Välillä pidettiin taukoa. Talma Glacierin palveluista löytyy mm. rinneravintola ja bistro. Kuinkakohan monessa etelä-Suomen rinneravintolassa voit syödä black angus härän pihviä sisältävän hampurilaisen tai Haakon flip-salaatin, jossa on ilmakuivattua kinkkua ja bufalamozzarellaa?

Werneri Parkissa on myös omien eväiden syömiselle tarkoitettu lämmitetty mökki. Omien eväiden syömismahdollisus keventää suurperheiden päiväbudjettia huomattavasti, ja peukutan siksi isosti tällaisille paikoille. Näytti mökissä joku rouva lukevan kirjaakin sillä aikaa, kun lapset hulluttelivat liukumäissä.


Werneri Parkissa on myös kota, jossa pääsee paistamaan makkaraa.


Aivan huippupäivä, ja jos ette vielä ole perheen kanssa Talmassa käyneet, niin tehkää äkkiä korjaus tähän asiaan. Punaisten poskien lisäksi saatte takuuvarman talvisen fiiliksen ja onnellisia lapsia ja aikuisia!

Tykkää blogini fb-sivusta Bubble bath time


Teksti on kirjoitettu yhteistyössä Talma Skin kanssa, mutta kaikki mielipiteet ja kokemukset ovat perheen omia

Want to experience the snow while in Finland and Helsinki?

Talma Glacier is approximately thirty minutes drive from Helsinki and there are skiing slopes but also great Werneri snow park where you can have fun with the snow with kids. Snow tubing and sled hill among other fun things. Talma Glacier also have restaurant and bistro and ski equipment rental. Lots of fun and great place with kids. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...