perjantai 22. huhtikuuta 2016

Puuhaa lapsille

Viime viikot ovat olleet menoja täynnä, mutta tässä juttuja, mitä me ollaan ihan viime aikoina tehty lasten kanssa. Askartelua, leipomista ja vähän muuta.

Hama-helmi askartelu


Minulla on Hama-helmiin tietynlainen viharakkaussuhde. Kyllä se vaan ottaa pumpun päälle, kun kilo pikkuhelmiä lävähtää lattialle. Lapset tykkäävät kuitenkin helmistä ja kehittäväthän ne hienomotoriikkaa upealla tavalla. Viime aikoina on vaan tuntunut, että kaikki kuviot ja väriyhdistelmät ja värikuviot on kokeiltu, joten yritimme keksiä vähän jotain erilaista ja innostavaa. Tytöt kiinnostuivat hurjasti eri maiden lippujen tekemisestä. Innostus on vasta niin uusi, että meillä on vain Suomen liput tehtynä, mutta ajattelimme tehdä ja samalla opetella ainakin pohjoismaiden liput. Valmiilla lipuillahan voi tehdä myös arvuutteluleikkejä jälkikäteen. Suomen liput ajattelin hyödyntää myös itsenäisyyspäivän koristeluissa. ;)



Lapset leipoo - Mutakakun

Mutakakku on todella armollinen lapsiperheen leipomus. Kakunhan voi tehdä jo edellisiltana valmiiksi vieraita varten, ja sopii siksi hyvin tarjoiltavaksi arkivieraille. Kakku valmistuu 45 min kokonaisuudessaan, joten sen voi myös pikaisesti pyöräyttää ja sopii lyhyen valmistusaikansa takia hyvin myös reseptiksi lasten leivontaan. Ainekset ovat yksinkertaiset ja niitä löytyy lähes aina kotoa. Kakun voi tehdä joko tummasta suklaasta (resepti tässä) tai tummasta kaakaosta tämän reseptin mukaan. Kakku vain paranee vanhetessaan, joten lapset leipovat usein kakun meillä perjantaina ja sitä nautitaan viikonloppuna kahvihetkillä jäätelön kanssa.



Ilahduta kirjeellä tai kortilla

Aakkoset ja kirjoittaminen on nyt tällä hetkellä meidän perheessä kova juttu. Kirjeitä, kortteja ja viestejä lähetellään suuntaan jos toiseenkin. Kirjeen tai kortin piirtäminen tai kirjoittaminen vaikka päiväkotikaverille tai isovanhemmille on todella jännittävä juttu niin lähettäjälle kuin postin saajalle. Osoitteen kirjoittaminen kirjekuoren päälle, postimerkin liimaaminen ja kirjeen kiikuttaminen postilaatikkoon ovat kaikki kivoja juttuja pienten lasten mielestä. Myös kaikki kirjeen lähettämiseen liittyvät keskustelut ovat mielenkiintoisia. Nykyajan lapsia ihmetytti se, että kirje ei ollutkaan heti perillä kun sen sinne oranssiin laatikkoon tiputti.

Last couple of weeks have been very busy in our family. While at home we've baked mud cake which is very easy to bake also with kids. We have made flags out of hamabeads and we have written letters to day care friends. Sending old-school letters is something special for modern kids.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...