perjantai 13. toukokuuta 2016

Jättimusikaali Shrekin kulisseissa

Meillä oli esikoisen kanssa mahdollisuus päästä kurkistamaan Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon tulevan jättimusikaali Shrekin kulisseihin. Shrek-musikaali saa ensi-iltansa elokuussa 25.8.2016 Peacockissa, ja sitä odotetaan ainakin meidän perheessä jo malttamattomana. Romanttinen musikaalikomedia on tarkoitettu koko perheelle, joten nyt on myös mummien, kummien ja muiden mahdollista päästä sukeltamaan lasten lempparitarinoiden maailmaan. Suosittua DreamWorksin animaatiota on esitetty musikaalina Broadwayllä ja muissa musikaalien suurkaupungeissa vuodesta 2008, ja nyt jättimusikaali tehdään myös Helsinkiin.
Musikaalin harjoitukset ovat olleet jo tovin meneillään ja lavasteiden rakentaminen on parhaillaan käynnissä. Heinäkuun puolen välin jälkeen lavasteiden pitäisi olla valmiina Peacockissa, jonka jälkeen koko paketti, näyttelijät, valaistukset, maskit, musiikit, lavasteet ja muut hiotaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi kuukaudessa ennen elokuussa koittavaa ensi-iltaa. Shrekin harjoituksista päivitetään hauskoja kuvia Instagramiin @hktfi. Itse seuraan insta-tiliä säännöllisesti, mutta nyt tässä postauksessa pääsette kurkistamaan jättimusikaalin lavasteisiin.

Esikoinen ihastelemassa prinsessa Fionan linnaa
Shrek-musikaalin lavastuksen on suunnitellut Samuli Halla. Meillä oli kunnia tavata hänet ja kuulla ammattilaisen ajatuksia lavastuksesta. Halla kertoi, että hän oli katsonut elokuvan ennen työnsä aloittamista ja luonnollisesti tekijänoikeuksien omistaja antaa tietyt rajat lavastukselle, mutta muuten inspiraatiot ja ideat pursuavat Hallan omasta mielikuvituksesta ja visioista. Samuli Hallalla on pitkä, viidentoista vuoden ura takana erilaisissa produktioissa ympäri Suomen, mutta Shrek-musikaali on Hallan ensimmäinen lavastustyö Helsingin Kaupunginteatterissa. "On ilo työskennellä HKT:n osaavassa ja innostuneessa yhteisössä". Samuli Halla on saanut Jussi-palkinnon Pelikaanimies-elokuvan lavastussuunnittelusta.


Tällä hetkellä Helsingin Kaupunginteatterin lavastamo on osittain VR:n pajatilalla, jossa suuret lavasteet ja kulissit rakennetaan. Paikalle tullessamme sirkkeli lauloi ja metallin kilke kävi. Työt pysäytettiin hetkeksi, jotta saatoimme turvallisesti tehdä kierroksen työtiloissa esikoisen kanssa.



Shrek-musikaalin lavasteissa käytetään mm. kennopahvia, joka on osittain kierrätetty ja helposti työstettävä materiaali. Alumiini on myös toimiva materiaali sen keveytensä vuoksi. Shrek-musikaalia esitetään Peacockissa, joka teatterina huokuu historian havinaa. Peacockin lavan kantavuus ja kulissien tilavuus tuovat omat haasteensa, ja siksi lavasteet pitää olla kevyitä ja helposti siirreltäviä. Suuret lavasteet pitää saada myös purettua osiin, jotta ne saadaan Peacockin pienistä ovista sisään teatteriin. Ennen vierailuamme en osannut kuvitellakaan miten paljon taustatyötä teatterissa on! 


Lavastamossa työskentelee myös metallityömiehiä, puuseppiä ja muita ammattilaisia, jotka hiovat lavasteiden tekniikan, kestävyyden ja näyttävyyden huippuunsa. Näin yleisö pääsee nauttimaan teatteriesityksen sujuvuudesta, kauneudesta ja soljuvuudesta. Lavasteet liikkuvat, kulkevat ja vaihtuvat ja näyttelijät puikkelehtivat lavasteissa turvallisesti ja näyttävästi. Lavasteiden monimuotoiset vaatimukset eivät aina näy yleisöön asti, siksi olikin hienoa päästä tutustumaan lavasteiden rakentamiseen ihan paikan päällä.

Puuseppä-metallimies Jaakko Kurki, puuseppä Henrik Sillart ja lavasteidenvalmistaja Sampsa Laiho
Shrek-musikaalin ottaminen Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon on mielestäni huippu juttu!
Shrek on valloittava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Nämä ovat tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, ja musikaali antaa varmasti aihetta pohdiskeluun ja keskusteluun myös esityksen jälkeen. Suuri, vihreä, yksikseen suolla asustava jätti Shrek on pelottavasta ulkomuodostaan huolimatta rauhaa rakastava olento. Sympaattisesta tarinasta kerron sen verran, että Shrek lähtee pelastamaan kaunista prinsessa Fionaa ja taistelemaan lyhytkasvuista, satuja inhoavaa Farquaadia vastaan. Shrek rakastuu prinsessa Fionaan ja suuria tunteita on ilmassa. Tiedossa on vauhdikasta menoa ja kauniita balladeja sekä valloittavaa huumoria.
Esikoinen koputtelee Shrekin ovelle

Sadun Shrekistä kirjoitti William Steig ja siitä tehty tietokoneanimaatio sai kaikkien aikojen ensimmäisen tietokoneanimaation Oscar-palkinnon vuonna 2002. Shrek tulee saksankielisestä sanasta "schreck", joka tarkoittaa pelottavaa. Kuulimme muutamia juonipaljastuksia tulevasta musikaalista ja olen takuuvarma, että melkoinen spektaakkeli on tiedossa. Ja niin kuin yleensä lasten saduissa, (psst! niin tässäkin), on onnellinen loppu! ;)
HKT:n lavastamo on osittain VR:n Pajatilalla teatteritalon peruskorjauksen ajan
Shrek-musikaalin Helsingin Kaupunginteatterin ensi-ilta on 25.8.2016 ja esityksiä on 17.12.2016 saakka Peacock-teatterissa Linnanmäellä. Lippuja voi ostaa Ticketmasterilta . Tämä on musikaali, jota et halua missata, ja josta lapset varmasti syksyllä puhuvat! Shrek-musikaalia suositellaan kaikille kouluikäisestä alkaen.

Seuraa blogiani facebookissabloglovin'ssablogit.fi instagramissa

Blogiteksti on toteutettu yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa, mutta kaikki mielipiteet ja kokemukset ovat perheen omia.

We had a chance to take a look at the behind the scenes of Shrek musical. It's premier is going to be on the 25th of August in Peacock. Can't wait!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...