maanantai 2. toukokuuta 2016

Mitä yhteistä on teekkarilla ja (koti)äidillä?

Mitä yhteistä on teekkarilla ja (koti)äidillä? Teekkarithan juhlivat tunnetusti vappua ainakin viikon verran, mutta ei kotiäiditkään paljoa huonommaksi jää. Täällä on vappua juhlittu torstaista lähtien ja niin huippuhauskaa on ollut. Toki juhlien muoto, ohjelma ja tarjoilut poikkeavat sitten näillä kahdentyyppisillä juhlijoilla.

Me aloitimme lasten kanssa vapun vieton torstaina, kun lähdimme asukaspuistoon katsomaan Nallekoplan konserttia. Sää oli hyvin perinteinen vappusää - sateinen ja kolea, mutta vappu saatiin silti potkaistua käyntiin. Tytöt kävivät halimassa tuota Nallekoplan hahmoa ja näimme tuttuja ja kavereita. Oli vaan sen verran kylmä, että pitkään ei puistossa tänä vuonna viihdytty.

Nallekoplan konsertissa
Perjantaina olin viettämässä naisten vappua naapurissa. Meitä oli paikalla tusinan verran äitejä ja hyvää ruokaa ja skumppaa - pettämätön yhdistelmä. Illan emäntä oli suunnitellut menun ja jakoi fb-tapahtuman sivulla reseptit, joista jokainen sai napata mieleisensä valmistukseen. Teemana oli meze-pöytä. Ihania makuja! Sain monia herkullisia ideoita ja reseptejä tulevan kesän grillikauteen. Ezme-salaattia tulen tekemään ehdottomasti couscoussalaatin ja grilliherkkujen kanssa. Oli kyllä hauska ilta naisten kesken!

Lauantaiaamuna klo 10 oli vappumeininki jälleen ylimmillään. Isommat tytöt olivat saaneet kutsun aarteenetsintään. Tyttöjen päiväkotikaverin äiti on varsinainen virtuoosi tällaisten tapahtumien järjestämisessä.  Ensin hiekasta kaivettiin arkku ja lisävihjeitä. Vihjeiden ja tehtävien avulla löydetiin viimein perille lankulla kävelyn ja muun jännittävän jälkeen. Huippu meininki ja lapset aivan intopiukeena!




Vappuaatto jatkui retkellä meren rantaan. 4-vuotias kävi jopa meressä uimassa. Fiilisteltiin ensimmäistä todella lämmintä kevätpäivää. En tiedä mitä olin ajatellut aikataulujen suhteen, mutta yhtäkkiä huomasin, että meillä oli jo pieni kiirus sillä klo 15 alkoi Lasten vappujuhlat Töölössä. Siskoni järkkää huikeita lasten juhlia ja niin tälläkin kertaa. Lapset jahtasivat "Pelle Herkkupeppua", etsivät naamalla kermavaahdosta karkkeja, oli kynsien lakkausta ja muuta kivaa. Isommilla pojilla oli tiukka säpäturnaus pihalla. Oli niin kivaa! Ja saatiinpa me hyviä ideoita tulevaan naisten reissuun, joka toivottavasti realisoituu vielä tänä vuonna. Huippu juhlat!


Vappupäivänaamu meni picknikeväiden valmistelussa, mutta hyvissä ajoin pääsimme onneksi matkaan. Päivä oli niin lämmin ja aurinkoinen, mikä on melko poikkeuksellista vapussa. Picnikviltti levitettiin päivän aikana useampaan paikkaan, ensiksi vähän lähempänä kotia ja sen jälkeen jatkoimme Ullikselle.


Ulliksella törmäsimmekin heti tyttöjen kavereihin. Istuimmekin koko päivän viltillä ja katselimme lasten riemua ja nautimme kaikista vapun herkuista, munkkia ja simaa, nams! Ullikselta Carusellille päin oleva suikaleen mallinen puisto oli hyvä valinta liikkuville lapsille. Siinä kun on myös iso leikkipuisto, viihtyivät lapset todella hyvin ja heillä oli hauskaa. Puistoalueella oli paljon muitakin lapsiperheitä ja meno oli rauhallista ja väljää. Lähdimme vasta klo 18 aikaan kotiin. Koukkasimme pyörillä vielä Hernesaaren rannan kautta pikaisesti. Olipa kiva vappu! Illalla kokkailimme vielä hyvät illalliset ja söimme jätskit partsilla ilta-auringossa ja sitten saunan kautta nukkumaan. Uni tuli ennätysnopeasti!


Miten teidän vappu meni?





We have had fiesta weekend. First of May is a fun festival in Finland! Read more about Vappu from here

3 kommenttia:

  1. Ihana vappupostaus! :)

    Täällä vappu sujui hyvin rauhallisissa merkeissä maalla! :)

    VastaaPoista
  2. Hmmm..herää kysymys, onko asialla mitään yhteyttä muksujen isän koulutustaustaan? ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...