torstai 7. heinäkuuta 2016

Milloin alkaa helpottamaan?

Milloin alkaa elämä pienten lasten kanssa helpottamaan? On kysymys, jota varmasti vanhempana tulee tiukkoina hetkinä pohdittua. Meillä on kolme lasta ja ikäerot ovat lasten välissä pienet, alle 2-vuotta, joten viime vuodet ovat olleet todella kiireisiä. Seitsemän vuotta pienten lasten/vauvan äitiyttä on ollut välillä rankkaa, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Omaa jaksamista on varmasti koeteltu ihan äärimmäisyyksiin saakka, mutta silti aina olemme selvinneet, joskus paremmin joskus huonommin. Kolmen pienen lapsen kanssa kädet ovat olleet koko ajan täynnä, aina jollakin on ollut jokin tarve tai toive, avuntarve, hätä tai hoitotoimenpidevaatimus tai sitten ihan vaan sylin tarve.


Tällä viikolla heräsin todellisuuteen aivan yhtäkkiä. Istuimme tyttöjen kanssa mökin keittiön pöydän ääressä yöpuvut päällä klo 11. Olimme nukkuneet hyvin ja heränneet vasta klo 10 aikaan, nukuttuamme koko porukka kellon ympäri. Hörpin aamukahvia ja värittelin aikuisten värityskirjaa tyttöjen väritellessä omiansa. Juttelimme niitä näitä ja radio soi hiljalleen taustalla - oli hiljaista. ja rauhallista. Sinä hetkenä tajusin, että nyt on tullut se hetki, että elämä lasten kanssa on helpottanut. Sain juoda kahvia rauhassa, ilman että ketään tarvitsi imettää tai syöttää, kerkesin pysähtyä kuuntelemaan radiota, mutta ennen kaikkea juttelemaan rauhakseltaan tyttöjen kanssa ilman häiriöitä. Kukaan ei viskonut mitään lattialle, ei pistänyt mitään suuhunsa, ei kaatanut maitoja, ei kiljunut, ei repinyt, ei poukkoillut, eikä kenenkään vaippaa tarvinnut vaihtaa tai ketään auttaa.


Kun rupesin pohdiskelemaan tätä asiaa niin tosiaankin. Viime aikoina elämääni ja ajatuksiini on  tullut väljyyttä. On ollut hetkiä jolloin olen voinut pysähtyä ja ajatella omia ajatuksia. Onhan edelleen tiukkoja tilanteita kun tuntuu, että sen päivän flow on pahasti kateissa, mutta silti viime aikoina on entistä enemmän tilanteita ja hetkiä, jolloin tuntuu, että lapset pärjäävät eivätkä tarvitse vanhempaa koko ajan. Lapset ovat siirtyneet muutaman minuutin palikkaleikeistä monen tunnin valtaviin ja intensiivisiin leikkeihin, joita tytöt leikkivät keskenään ja joihin aikuisilla ei ole pääsyä. Ennen leikeisssä piti istua vieressä, nykyisin lastenhuoneen ovi suljetaan nenän edestä ja äitinä voin vain avaimenreiästä kurkkia tyttöjen menoa. Tilaa ja aikaa on yhtäkkiä tullut enemmän.
Eihän tämä härdelli ole menoa aikaisemminkaan estänyt, vaan olemme matkustaneet ja menneet mielestäni paljonkin, mutta nykyisin ei päivästä niin monta hetkeä mene hoitotoimenpiteisiin, ruokailuihin, nukuttamisiin ja muihin asioihin, joita pikkulapset vaativat - aikaa jää niin paljon muuhun. Mietin jopa, että ottaisin kirjan lomalle mukaan - saattaisin jopa keretä lukemaan sitä. ;)

Tämän kirjoitan siksi, että loppujen lopuksi pikkulapsivaihe menee todella nopeasti ohi ja yhtäkkiä lapset eivät kaipaakaan vanhempaa koko ajan, ja se tuntui itsestäni näin äkkiseltään haikealta.
Aivan niin kuin joku viisas on joskus sanonut, "lasten kanssa päivä on pitkä, mutta vuodet lyhyitä". Se hetki kun alkaa helpottamaan on tietysti todella yksilöllistä, mutta se tulee varmasti kuitenkin jossain vaiheessa ja monille varmasti vähän yllättäen.

No tämän tosiasian tajuttuani, siinä haikeuteen taipuvaisena ihmisenä tietysti kerkesin jo surkuttelemaan, että nytkö se pikkulapsivaihe sitten on jo ohi ja lapset kohta omillaan. Ei kai nyt sentään. Varmasti uusia uhmia ja vaiheita on edessä, ei kun tuulta päin! :)

Minkälaisia fiiliksiä pikkulapsivaiheesta teillä on?


Haluatko saada vinkkejä kivoista lapsiperhetapahtumista?


3 kommenttia:

  1. Tää on niin totta! <3 Lapset ovat "vain lainassa meillä". Ja totta tosiaan "lasten kanssa päivä on pitkä, mutta vuodet lyhyitä" pitää NIIN paikkansa! Huomaan sen nyt tuon esikoisen 10v. kanssa...huh. Hurjaa! <3

    VastaaPoista
  2. Hyvin sanottu! Lapset ovat tosiaankin vain lainaa ja loppujen lopuksi aika lyhytaikainen laina, niin nopeasti tuntuu vuodet vierivän.

    VastaaPoista
  3. Kiva kirjoitus! :) Tuo on se hetki josta jokainen meistä äideistä ehkä haaveilee, mutta kun se on kohdalla se aiheuttaa haikeutta. Itsekin olen kokenut etenkin nyt kesällä, että lapset viihtyvät (vähän liiankin) hyvin keskenään pihatouhuissa, pallopeleissä ja trampoliinilla. Onneksi olen edelleen se jonka luokse 2- ja 4-vuotias hakeutuu kun tulee hätä! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...