keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Mökin sisustaminen: Tynnyristä pöytä

Juhlien jälkeen mökki hiljeni. Olemme viettäneet tyttöjen kanssa rauhallisia päiviä. Mieheni on käynyt töissä ja tullut iltasella mökille. Sää kylmeni kuin napista painamalla. Juhlissa oli kesäinen ja aurinkoinen sää, ja juuri kun saimme viimeisetkin roskat vietyä tien varteen isoille roskasäiliöille alkoi satamaan ja sen jälkeen onkin ollut huomattavasti viileämpää. No nyt on ollut aikaa suunnitella ja haaveilla tulevasta, sillä sain viikonloppuna äidiltäni tuollaisen vanhan ilmeisesti sahtitynnyrin mökille. Hän oli saanut sen ja ajatellut heti, että se sopisi mökille. Se on mielestäni todella kaunis ja viehättää silmääni yhdistettynä uuteen ja moderniin. Näen sieluni silmin, kuinka kesän rapujuhlissa ruokailun jälkee miehet kokoontuvat tynnyrin ympärille. Joku polttelee sikaria - juttu lentää ja naurun remakka raikaa. Toisaalta tuo tynnyri on mielestäni kaunis sisustuselementti ja ruusut ja valot sen päällä tuovat tunnelmaa terassille.

Alice & Fox tuoli saatu Jollyroom.fi
Tynnyri vaatii kunnostusta tai ainakin jonkun pinnan, jotta se kestäisi paremmin ulkona. Vähän muutakin fiksausta se vielä vaatii. Olin vaan niin ihastuksissani, että sommittelin ja mallailin sitä jo noin "puolikuntoisena" pitkin terassia.


Kuvissa tynnyrin päällä on Jollyroomilta saadut valopallot, jotka ovat todella kätevät sistustuksessa, sillä ne toimivat pattereilla. Mitään jatkojohtoja ei tarvita ja valot saa paikkoihin, joissa ei sähköä välttämättä edes ole. Varmasti tosi kivat myös elokuun pimeissä ja (toivottavasti) lämpimissä illoissa tunnelmaa tuomaan.




Onko teillä ideoita mitä tuolle uudelle sisustuselementille voisi tehdä?

Haluatko saada vinkkejä kivoista lapsiperhetapahtumista?

I've got an old barrel from my mom and I'm in love!  It's a great little table on a terrace of the lake house.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...