keskiviikko 24. elokuuta 2016

Viikkorahaa lapselle

Lasten kasvaessa myös viikkoraha ja rahakasvatus alkaa tulemaan ajankohtaiseksi. Meillä ei viikkorahakäytäntöä ole, mutta sitä on mielenkiintoista pohtia ja valmistautua siihen kun sen aika on. Hyvä ystäväni on hiljaittain perustanut loistavan blogin Lapset ja raha, jossa pohditaan rahaa monesta eri näkökulmasta. Tämän blogin lukeminen on saanut myös minut miettimään asiaa.

Tarvitseeko lapsi rahaa?

Mietin omaa lapsuuttani, meillä ei ollut viikkorahaa käytössä. Muistan, kun aloin kulkea yksin koulumatkat, minulla oli aina äidiltä saatu kaksi markkaa repussa, jotta sain soitettua puhelinkopista kotiin, jos myöhästyisin bussista tms. Tämä on ensimmäinen muistoni rahasta. Joskus myöhemmin puhelinkoppiraha saatettiin tuhlata salaa markan berliininmunkkiin, joita myytin koulun läheisessä leipomon myymälässä. ;) Nykypäivänä käteisen rahan tarve on aivan toista. Lapsilla on bussikortit, johon on ladattu arvoa ja kännykät, joissa on saldorajat. Puhelinlaskut menevät suoraveloituksena vanhempien tililtä, joten lapsi ei käytännössä edes tarvitse tällaisiin perusasioihin rahaa.

Olen kuullut, että ekaluokkalaisemme iltapäiväkerhossa on kerran viikossa kioski, josta saa ostaa herkkuja. Tällaisessa tilanteessa hän todennäköisesti tarvitsisi käteistä rahaa, ja eri perheiden erilaiset käytännöt saattaisivat nousta keskustelun aiheeksi. Osassa perheessä kioskilla käynti saatettaisiin kieltää kokonaan herkkujen syönnin tai rahan käytön takia, toisissa saatettaisiin sallia jossakin määrin ja osassa sallia täysin. Keskustelin tässä muutaman äidin kanssa kioskilla käynnistä ja moni kertoi, että kotitöitä tekemällä lapsi tienaisi kioskirahat. Kuulin myös, että kioski on tältä vuodelta lopetettu vanhemmilta tulleen vastustuksen takia. Eli ehkä meidän ei tarvitse viikkorahaa vielä tämänkään takia ottaa lapsen kanssa keskustelun aiheeksi.

Toisaalta raha liikkuu lasten leikeissä jo hyvin pienestä. Parivuotias pitää kahvilaa ja rahastaa asiakkaita. Rahasummat ovat kuitenkin hatusta temmattuja. Vai mitä mieltä olette 100 euroa maksavasta croisantista? ;) Eli lapsi tietää jo hyvin pienestä, että rahaa tarvitaan ja se on kaupankäynnin väline, mutta rahan arvo on vaikeampi juttu.

Millaisesta työstä viikkorahaa lapselle?

Lapsen mielenkiinto rahaa ja sen arvoa kohtaan nousee varmasti, kun lapsi haaveilee jostakin lelusta. Jos ei ole syntymäpäivät tai joulu tulossa, käydään perheessämme lapsen kanssa keskustelu lelun hankinnasta. Toisinaan meillä lelun hankkiminen on liittynyt johonkin ponnisteluun, jota on seurattu tarrapolun avulla. Esikoinen harjoittelee lukemaan vieraalla kielellä, koska on kielikylvyssä, joten hänellä on rakennettu lukupolku. Kun hän 15 päivän ajan lukee ennalta sovitun sivumäärän, saa hän valita palkinnoksi lelun. Tämä lukemisprojekti on osa sitä, että kannustamme lasta lukemaan ja opiskelemaan sekä korostamme opiskelun merkitystä. Fyysisen työn lisäksi täytyy arvottaa mielestäni myös ajatuksellinen työ. Joku saattaa sanoa, että läksyt täytyy tehdä joka tapauksessa, mutta sama se on kotitöiden kanssa, jonkunhan ne pitää tehdä. Tässä lapseni lukuprojektissa on kyse läksyjen ulkopuolisesta lukemisesta.

Toisen lapsen kanssa on sovittu, että kun aamutoimet menevät ilman kiukkua kahden viikon ajan, hän saa valita mieleisen lelun. Ehkä tämä on sitä kasvatusoppaissa kiellettyä lahjontaa, mutta olen huomannut että tällaisella käytännöllä, jossa lapsella on motiivi, saadaan muutettua lapsen rutiineja mielekkäällä tavalla. Toisaalta muistan lukeneeni kasvatusteksteistä tarrapoluista pottaharjoittelun yhteydessä, joten miksei myös vanhemmille lapsille tällaista soisisi. Tässäkään tilanteessa ei ole käytetty rahan arvoa, mutta kuitenkin opetettu lasta ymmärtämään, että ponnistellessa ts. "työtä tekemällä" saa hankittua mieleisiä juttuja.

Lapseni luokalla on kielimakaronipurkki. Kun luokka käyttää vierasta kieltä, saavat he yhteiseen purkkiin makaroneja ja kun purkki on täynnä, luokka pitää discon tai juhlan. Eli tässäkin on kyse työstä ja siitä seuraavasta palkasta. Raha ei kuitenkaan liiku, mutta toisaalta työlle on määritelty jonkinlainen arvo.

Lasten kokemuksia rahasta miettiessäni mietin hammaskeijua. Hammaskeiju tuo hampaan irtoamisesta rahaa. Tällöin lapsi ei välttämättä ole tehnyt minkäänlaista "työtä" hampaan irtoamisen suhteen. Meillä ainakin eräs hammas irtosi nukkuessa. Pitäisikö tällöin hammaskeijun arvottaa tämä hammas eri tavalla kuin hammas, jota on heiluteltu ja kitkuteltu veren maku suussa monena iltana? Rahan arvo on vaikea asia. Tämän lisäksi lapsihan saattaa saada lahjaksi rahaa. Eli lapselle yksinkertaisesti selittäen: Rahaa voi saada erilaisista töistä, joista seuraa palkkaa = viikkorahaa.  Lisäksi rahaa voi saada lahjaksi synttäreiltä ja muista juhlista sekä hammaskeijulta.

En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa olisi valmis antamaan viikkorahaa ilman että siihen liittyisi jokin ponnistelu vain viikkorahakäsitteen takia. Lapsemme ovat niin pieniä, eivätkä vielä ole edes kiinnostuneita rahasta muuta kuin lelujen hankinnan kautta. Toisaalta tämäkin tulee varmasti jossain vaiheessa eteen, kun lapsi alkaa käymään kahviloissa ja kioskeilla. Ehkä tässä vaiheessa, kun kyseessä on 6, 5 ja 3-vuotiaat lapset, eräänlainen "viikkoraha" voisi olla lauantain karkkipäivä. Viikko on pulkassa ja koittaa lauantai, jolloin saa karkkipäivän karkit.

Miten opettaa lapselle rahan arvoa?

Meillä lapset eivät tee säännöllisesti kotitöitä. Jos tekevät, he tekevät sen omasta tahdosta. Olen pohtinut, että olisi hyvä, jos he sellaisia alkaisivat tehdä. Mutta toisaalta miten arvotan lapsen työn. Mielestäni tällaisessa toistuvassa työssä tulisi olla jokin selkeä logiikka. Kuinka paljon tulisi antaa tiskikoneen tyhjentämisestä? Ja toisaalta jos annan yhdelle siitä 50 senttiä, niin onko kaikkien lasten työ samanarvoista riippumatta heidän iästä. Ja jos nyt annan 50 senttiä, niin tuskin se riittää enää yläasteella maksuksi ja toisaalta miten työ on tällöin parantunut? Onko tällöin kyseessä jokin palkaan lisättävä ikälisä? ;) Ekaluokkalainen tyhjentää mallikkaasti ilman apua koneen nytkin. Toisaalta, jos haaveena on Lego Friendsit, jotka maksavat vaikka 70 euroa, miten motivoin lapseni hommaan? Tällöin lapsi joutuisi tyhjentämään tiskikoneen 140 kertaa. En tiedä miten motivoisin lapseni 140 kertaan. Go, go enää 89 kertaa jäljellä.

Kun lapsemme olivat mummolassa hoidossa, palkkasi isoisä lapset kesätöihin. Tehtävänä oli kerätä pudonneet omenat ämpäreihin. Ämpäreitä kertyi useampi ja aikaa meni noin 10 minuuttia ja palkaksi lapsi sai 2 euroa. Lapset olivat aivan villinä ja ylpeitä kesätyöstään. Tällainen yksittäinen homma oli mielestäni selkeä ja hauska juttu ja toimi pienillä lapsilla todella hyvin.

Toisaalta kun lähdimme reissuun saivat kaikki kolme lasta mummiltansa matkarahaa. Oli mielenkiintoista seurata kuinka he sitä käyttivät. Rahan käytössä ja arvottamisssa lasten luonne-erot nousivat myös selkeästi esiin. Yksi osti ekana iltana koko rahalla mieleisen jutun, jotta sai omien sanojensa mukaan keskittyä uimiseen loppuloman. Toinen halusi kiertää kaupoilla joka ilta. Ihastella ja hypistellä. Loppujen lopuksi hän ei ostanut koko loman aikana mitään, vaan säästi kaikki rahat, koska säästää isompaan jutuun. Kolmas osti pikkujutun ja unohti loppurahat ja koko rahahomman loppulomaksi. Varmasti ikäeroilla on osittain osuutta siihen miten rahaa arvostetaan ja käytetään, mutta myös luonteella on suuri merkitys.

Ehkä kiteytettynä tämä viikkoraha-asia tässä vaiheessa meidän perheessä on se, että haluan lapsemme ymmärtävän, että raha ei kasva puussa, vaan jotain sen eteen tulee tehdä. Olemme puhuneet siitä, että ostamalla raha vähenee sinulta. Ei se, että vaikka saat vaihtorahana monta kolikkoa enemmän ei tarkoita sitä, että sinulla olisi enemmän rahaa. ;) Toisaalta saatat saada rahan tilalle jonkun ihanan jutun josta olet todella onnellinen, mutta kannattaa miettiä, että onko tämä lelu just se ihanin vai onko vielä joku ihanempi juttu olemassa. Lisäksi olemme puhuneet säästämisestä ja siitä että jos nyt et ostakaan mitään vaan säästät niin sinulla on mahdollista saada vieläkin isompi lego-juttu ensi kerralla.

Onko teillä viikkoraha käytössä? Miten arvotatte työt? Miten viikkorahan saa?

Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...