sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lapsen kielenkehitys


Muistan kuinka esikoisen kanssa jännitin, odotin ja jopa stressasin koska ensimmäinen sana vauvan suusta tulee. Olin kuulevinani äitiä ja vaikka mitä jo vaikka kuinka varhaisessa vaiheessa. ;) Seuraavien lasten kohdalla sitä osasi olla rennompi, jokainen lapsi on yksilö ja puheen muodostus ja kielenkehittyminen on mielestäni yksi sellainen, joka kehittyy todella eri aikaan lapsilla.  Vertaaminen ja stressaaminen on aivan turhaa!



Vauvan kielenkehitys

Vauva kommunikoi ilmeillä, ääntelyllä, keholla ja itkulla. Tämä on vauvan tapa viestiä ja vanhempi vastaa näihin viesteihin. Toisinaan saattaa olla vaikea ainakaan aluksi tunnistaa vauvan itkun eri sävyjä, mutta pienen vauvan kanssa aikaa viettävä, usein äiti, oppii tunnistamaan pian, onko nyt kyseessä väsyitku, nälkäitku vai turhautuminen tms. itku.
Vauvojen kanssa lorutellaan ja leikitellään, ilmeillään ja hassutellaan, matkitaan jokeltelua ja toistetaan esineitä ja asioita, joita lapsi osoittaa tai näkee. Kielenkehittyminen alkaa tällaisista vaivattomista ja hauskoista hetkistä.

Taaperon kielenkehitys

Taaperon kanssa kommunikointi on jo moninaisempaa. Mielestäni kielenkehittyminen tapahtuu ihan arjen touhuissa. Samalla kun tehdään ja touhutaan juttelen lapselle ja selvitän ja selitän, mitä tehdään ja miksi tehdään, mitä siitä seuraa yms. Taaperon sanavarasto kasvaa siinä samalla. Muistan välillä sortuneeni itse myös puhumaan vauvakielellä, mutta tosi asiassa miten taaperon sanavarasto voi kehittyä jos puhutaan popasta (kuuma) tai maimai (maidosta). Okey onhan se söpöä että on jotain yhteisiä hassuja sanoja joita perheessä käytetään, mutta tarkoitan tällä noin yleisesti, että mielestäni jo pienelle lapselle on hyvä puhua monipuolisesti ja asioista niiden oikeilla nimillä.
Meillä oli paljon käytössä myös lasten kuvasanakirjat, joita yhdessä osoiteltiin ja toisteltiin sanoja. 1000 ensimmäistä sanaa-kirja oli pitkään käytössä meillä kaikilla kolmella. Haluaisin nostaa esiin myös musiikin merkityksen kielenkehittymisessä. Paljon soitetut laulut alkavat tarttua jo pienenä taaperon mieliin ja uusia sanoja ja riimityksiä toistellaan pitkin päivää.




Lapsen kielenkehitys


Taaperosta kasvaa pikkuhiljaa pieni tarinankertoja. Toinen kertoo päivästään vuolaasti, kun taas toinen ei muista mitään. Sitten jutellaan jostain muusta tai lauletaan tai jotain muuta. Tärkeää on mielestäni olla kuulolla ja kysellä. Ja olen huomannut, että lapset oppivat myös vanhempien käytöksestä. Miten vanhempi kyselee esimerkiksi toiselta vanhemmalta, miten päivä meni yms. se tarttuu myös lapseen. Mielestäni on niin suloista kun 3-vee kysyy: "Äiti, oliko hyvä päivä?" aivan samalla äänensävyllä ja tyylillä kuin minäkin. Mielestäni kielenkehityksessä avainasemassa on myös ääneen lukeminen lapselle. Iltasadut, päiväsadut ja lyhyet lukutuokiot missä tahansa.
Huomaan, että uusia sanoja ja uusia asioita lapsen elämään tulee myös kulkemalla, kiertämällä ja tekemällä. Kotiympäristössä olevat asiat ovat jo tuttuja, mutta ihmetyksen aiheita tulee kun kokkaamme jotain uudenlaista ruokaa, matkustamme tai luemme jotain uutta. Eilen puheenaiheenamme 5-vuotiaan kanssa olivat mm. vero ja kirurgia. Vanhemmille onkin sitten haastavaa kertoa asioista tavalla, joka on ikäkauteen sopivaa ja ymmärrettävää.

Taaperovaiheen jälkeen saattaa alkaa kiinnostamaan myös kirjaimet ja kirjoittaminen. Opetellaan kirjoittamaan oma nimi, leikitään koulua ja kirjoitellaan kirjaimia. Meillä 3-vuotias pelaa Eka peli- ensimmäistä tasoa, jossa napsitaan kirjainjoukosta kaikki A-kirjaimet yms. Tällä tavoin aakkoset on tullut tutuksi jo varhaisessa vaiheessa. Olen huomannut, että kiinnostus lukemiseen ja kirjoittamiseen on hyvin kausiluontoista. Toisena hetkenä lapsi ei tee mitään muuta kuin kirjoittaa ja sitten yhtäkkiä kiinnostus lopahtaa. Meillä on tartuttu niihin hetkiin, kun lapsi on itse ollut kiinnostunut ja silloin käyty läpi kirjaimia ja tavutusta yms. 5-vuotiaan kanssa kävi tuuri ja osuimme oikeaan motivaatiohetkeen ja hän oppikin 4-vuotiaana lukemaan ja nyt lukeminen on jo helppoa ja aivan parasta ajanvietettä hänen mielestään. Lukemisen himosta kertoo jotain se, että eräänä iltana hän löysi siskon ruotsinkielisen lätt att läsa-kirjan, ja hän päätti lukea sen. Vaikka hän ei vielä ruotsia kovin hyvin taidakaan, ei hän antanu periksi vaan luki koko kirjan yhtenä iltana. Puolitoista tuntia siinä meni ja kello oli jo 22, kun kirjan viimeinen sivu käännettiin, mutta voi sitä ylpeyttä ja onnea kun ensimmäinen ruotsinkielen romaani oli luettu. Emme mieheni kanssa raaskineet torpata tätä intohimoa vaan nukkumaanmenoaika venyi aivan liian myöhäiseen, mutta lukemisen palo sen kun roihuaa entistä suuremmalla liekillä tuolla pienellä tytöllä. ;)

Jos lapsi on kiinnostunut kirjoittamaan, kannattaa lukea myös Trageton-menetelmästä. Tuo kirjoittamalla lukemaan oppiminen oli menetelmä, jolla esikoinen oppi lukemaan. Hän kirjoitti päiväkirjaansa pitkiä tarinoita 4-5-vuotiaana, mutta ei osannut lukea. Moni tätä ihmetteli, kunnes esikoisen valveutunut päiväkodin opettaja kertoi meille tästä menetelmästä.

Jos lapsen kielenkehitys mietityttää, kannattaa asiasta jutella neuvolassa tai päiväkodissa. Olen huomannut, että varhaiskasvatuksessa on aika selkeät suunnitelmat (sen enempää asiaa tuntematta), mitä missäkin ikävaiheessa "pitää" osata ja missä vaiheessa esim. r-kirjainta aletaan korjaamaan,

Vieraan kielenkehitys

Kuten olen useasti todennut, niin lapsemme ovat kielikylvyssä. Tämä tarkoittaa sitä, että me vanhemmat olemme suomenkielisiä, mutta lapset aloittavat 5-vuotiaana ruotsinkielisessä päiväkodissa ja myöhemmin ruotsinkielisellä luokalla. Tästäkin syystä kielenkehittyminen ja kielen oppiminen on lähellä sydäntäni. On huikea huomata miten lapsi oppii kieltä - vierasta kieltä ihan tuosta vain. Pienillä lapsilla - alle kouluikäisillä on erityinen herkkyysvaihe, jolloin he omaksuvat ja oppivat kieliä. Tällöin olisikin hyvä aktivoida lapsia kielenkehittymisen saralla. Lapset eivät ota kielen opiskelua pakkopullana vaan uusi kieli tulee salakavalasti lorujen ja leikkien kautta, aivan kuten se ensimmäinen kielikin silloin vauvana. Ensin tulee yksi sana, sitten tulee muutama sana, sitten pikkuinen laulu tai loru ja sitten kokonaisia lauseita.


Tarjoa lapselle lukunautintoja ja herkullisia kommunikointihetkiä!




Kiinnostaako lapsiperheaiheet?

Blogillani on facebook-sivut. Käy tykkäämässä Bubble bath time. Julkaisen siellä uusimmat blogitekstini sekä jaan lapsiin ja perheisiin liittyviä juttuja huumoria unohtamatta.
Instagramissa @bubblebathtimeblog jaan kuvia arjestamme enemmän ja ajantasaisemmin.

Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...