maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ekaluokkalaisen kevään LOOK!


Pääsiäissuunnitelmien mentyä uusiksi, on aikaa jäänyt mm. nettisurffailuun ja kevätgarderoobin päivitykseen. Lasten kasvutahti alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan. Jossain vaiheessa vaatteita löytyi joka koosta väliltä 54-116 cm. Tänä keväänä olen tehnyt suursiivousta kellariin ja nyt vaatekokoa löytyy "enää" 110-128 cm väliltä. On omituista, että joka kauteen ei enää tarvitsekaan ostaa uusia vaatteita A) sen takia, että ne vaatteet eivät enää kulu niin paljoa B) kasvu on tasaantunut. Esikoinen on käyttänyt kokoa 122 cm varmaan yli vuoden jo. Vieläkin monet vaatteet menee, mutta pikkuhiljaa hän on siirtymässä 128 kokoon. Onkin kivaa päästä jälleen vähän shoppailemaan hänelle!

Alla on hieman kollaasia siitä mitä on pääsiäisen aikana meille nettikaupasta kotiutettu. Helly Hansenin Jr Salt-takki on ollut jo pitkään ostoslistalla, ja nyt vihdoin löytyi oikea koko ja väri ja ihan kotimaan kamaralta. Esikoinen menee alkukesästä veneilyleirille, joten tämä takki on varmasti hyvä myös koleassa kesäkuun säässä merellä.






Vihreän takin kotiutin esikoiselle jo hetki sitten. Tuollainen inkkarimeininki ja vihreä on nyt ihan tosi mieleistä. Höyhenet hiuksissa on cool! Lisäksi kukkia ja printtikuvioita ja "reikäfarkut" oli ehdottomasti saatava - samanlaiset kuin kummitäti E:llä ;)




Tuollaiset hopeiset lenkkarit ostin kaikille tytöille. Olivat jotenkin niin suloiset ja menevät monen värin kanssa.
Air maxit mahtuivat esikoiselle vielä viime vuodelta, joten näillä lähdetään kevääseen. Varastoja täydennetään säiden lämpiämisen myötä.
Kevät täältä tullaan!







Kiinnostaako lapsiperheaiheet?

Blogillani on facebook-sivut. Käy tykkäämässä Bubble bath time. Julkaisen siellä uusimmat blogitekstini sekä jaan lapsiin ja perheisiin liittyviä juttuja huumoria unohtamatta.
Instagramissa @bubblebathtimeblog jaan kuvia arjestamme enemmän ja ajantasaisemmin.


Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kevätkeiju liikenteessä

Eilen tyttöjen vesirokko-olo oli vielä kohtuullinen, kuumetta ei ollut ja kutinakin saatiin hilittyä vesirokkovaahdolla. Kun keli oli niin mahtava, päätimme lähteä mökillä käymään. Potilaat katselivat videoita mökin sohvalla, samaan aikaan kun siivosin mökin kevätkuntoon. Laitoin puhtaat lakanat sänkyihin ja parvelle, ja huiskin pölyhuiskalla talven pölyt pois. Niin mahtavaa!


Keskimmäinen tytär, joka on jo täysin toipunut, leikki innoissaan pihalla. Hän oli kuulema kevätkeiju ja auttoi kevään tuloa. Se on jännä miten tuo leikki on säilynyt vuosikymmenistä toiseen. Muistan itsekin leikkineeni kevätkeijua ja sulattaneeni lunta pikkulammikoissa etc. vaikka maailma muuttuu kevätkeijut säilyy ;)


Reissumme mökille oli vain reilun kolmen tunnin mittainen, mutta paljon keväthommia saatiin tehtyä minä sisällä ja mies ulkona. Kevät - olemme niin valmiita tuloosi! Toivottavasti kerkeemme viettää paljon hyviä hetkiä jälleen mökillä tänä kesänä. Meillä on isoja muutoksia tiedossa vielä tässä kevään aikana, mutta kaikkemme teemme, että mökillä keretään käymään. Se on NIIIIIIN rentouttavaa. Mökin parvelle olisi tehnyt mieli jäädä pötköttelemään...


Kiireinen kevät on tosiaan tulossa! Asunnossamme on alkamassa putkiremontti ja evakkokämppään muutto häämöttää kuukauden päässä. Sitä ennen kipaisemme kuitenkin vielä perhelomalle tässä muutaman viikon päästä, jee!

Huippua pääsiäisen jatkoa!

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Meidän pääsiäinen

Meidän pääsiäissuunnitelmat menivät aivan uusiksi. Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Tahkolle vielä hakemaan lunta ja talven tuntua, mutta kun kaksi viikkoa sitten keskimmäinen sairastui vesirokkoon, osasin aavistella että suunnitelmat saattavat mennä uusiksi. Eilen illalla tasan kaksi viikkoa myöhemmin nousi esikoiselle ja kuopukselle kuume ja hetki sen jälkeen vesikellot. Joten pääsiäinen vietetään kotosalla, vointeja seuraillen. Pääsiäinen kuluu siis hyvin rennoissa merkeissä kotosalla. Pitkiä aamuja, leffoja, kirjoja, hyvää musiikkia etc.


Keskimmäinen joka sairastui vesirokkoon kaksi viikkoa sitten, on jo täysin toipunut, joten kävimme hänen kanssaan kahdestaan pitkällä lenkillä. Minä jousten ja keskimmäinen pyörällä sotkien. Mukavaa yhdessä oloa! Samalla suu kävi 5-veellä herkeämättä. Tarinaa ja juttua tuli vaikka kuinka Huomaamatta sitä olikin tunnin lenkki tehty, jes! Okey yksi pieni pysähdys tehtiin ihastelemaan upeaa kevättä ja ottamaan pari kuvaa!


Pääsiäisen traditioihin kuuluu meillä ehdottomasti munajahti ja se, että tipu munii yöllä pipoon suklaamunia. 5-veen usko tipun munimiseen on hieman vaakalaudalla. Hän kirjoittikin pipon viereen lapun "jos et ole tipu niin älä jätä munaa". Näin hän kuulema aikoo selvittää, onko suklaamunan takana äiti vai tipu ;) Liikkistä!

Rentoa pääsiäistä!


Kiinnostaako lapsiperheaiheet?

Blogillani on facebook-sivut. Käy tykkäämässä Bubble bath time. Julkaisen siellä uusimmat blogitekstini sekä jaan lapsiin ja perheisiin liittyviä juttuja huumoria unohtamatta.
Instagramissa @bubblebathtimeblog jaan kuvia arjestamme enemmän ja ajantasaisemmin.


Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa.


lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kesäkauden avaus

Viime viikkoina säät ovat vaihdelleet nopeasti todella lämpimästä ja aurinkoisesta kevätsäästä kylmään ja viimaiseen lumimyräkkään. Viime viikonloppuna lauantaina oli ihanan aurinkoista ja lämmintä, joten lähdimme käymään talven jälkeen mökillä katsomassa miten mökki on talvehtinut. Aurinko paisteli niin lämpöisesti, että tuulen suojassa terassilla lämpötila lähenteli + 20 astetta vaikka järvi olikin vielä jäässä.


Siitä auringosta intoutuneena laitoimme tytöille trampan kesäkuntoon. Nostimme terassikalusteet pihalle ja haravoimme pihaa. Puuhailun lomassa istahdimme terassille syömään mansikoita auringossa. Aivan ihanaa! Todelinen tunne siitä, että kyllä se kevät on jo täällä!

Lähdimme mahtavissa fiiliksissä illlalla kotiin. Intoa puhkuen ja villisti keskustellen tulevan kesän suunnitelmista. Niin kesäfiilis!


Seuraavana päivänä ulos jätettyjen terassikalusteiden pintaa koristi 10 cm kerros lunta. Noooh, tästä ei lannistuta. Sieltä se kevät pikkuhiljaa tulee. Nyt on jo huhtikuu ja kuukausi enää vappuun! Huikeeta!








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...