maanantai 26. kesäkuuta 2017

Loma - tilinpäätös Q1 ja Q2

Hip hei! Juhannus on vietetty ja ensimmäinen lomapäivä koittanut! Mikään ei voita tätä fiilistä. Pitkän kevään raadanta ja aikataulujen perässä juokseminen pysähtyi kuin seinään tänä aamuna, kun heräsin maanantaiaamuna mökiltä klo 10. Mies oli lähtenyt töihin ja keskimmäinen  katseli hiljaa telkkaria, muut lapset vielä nukkuivat. Sää ei ollut kuin morsian, mutta pyörähdin silti pari muuvia mökkiradion tahdissa, napsautin kahvit tulemaan ja nautin hetkestä.


Loma tulee todellakin tarpeeseen. Kolme pientä ja paljon harrastavaa tyttöä vaativat oman osansa. Töihin paluu seitsemän kotiäitivuoden jälkeen on vaatinut opettelua. Kevään aikana on mennyt vaihtoon lähes tulkoon kaikki muu paitsi mies ja perhe ;) Tästä aiheesta on vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa ja toivottavasti pian pääsen purkamaan kuvia ja ajatuksia myös tänne blogin puolelle.


Me lomailemme tyttöjen kanssa aina koulujen alkuun saakka. Alkukesän olemme kotimaassa. Kesäsuunnitelmia emme ole sen suuremmin tehneet. Äsken kysyin tytöiltä mitä he haluavat kesällä tehdä - olla mökillä ja mummolassa, tuli vastaus. Miehen aloittaessa lomansa suuntaamme Espanjaan. Takuuvarma aurinko oli tällä mamalla tilauksessa kun tulevaa kesää mietin. Nytkin sataa kaatamalla, joten puutarhahommat saavat odottaa. Taidan keittää ison kupin kahvia kun lapsetkin leikkivät söpösti tuossa majaleikkiä.



Ihanaa lomaa kaikille lomansa nyt aloittaville.

1 kommentti:

  1. Beautiful photos! Greetings from Montreal, Canada. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...